Kasvatusperiaatteellisia pohdintoja

Kuvan lapset eivät liity aiheeseen.

Eräälle ystävälleni oli sukulainen jossain ystäväni raskauden vaiheessa todennut, että nyt kannattaa kirjoittaa ylös kaikki ne tekemänsä pyhät lupaukset ja vannomiset lastenhoidon ja -kasvatuksen suhteen. Voi sitten joskus myöhemmin katsoa mitä on tullut luvanneeksi ja nauraa makeasti. Oletuksena siis oli, että moni asia ja ajatus muuttuu siinä vaiheessa, kun lapsi vihdoin on konkreettisesti läsnä. En ole koskaan ajatellut, että minulla on mitään erityisen suuria kasvatuksellisia periaatteita, joita haluan noudattaa. Mutta kun ryhdyin pohtimaan, niin kyllähän sitä joitakin asioita nousi mieleen. Katsotaan sitten vaikka vuoden päästä, kuinka moni näistä on toteutunut...

• Minusta on vaikea kuvitella, että koko elämäni pyörisi lapsen ympärillä. Varmasti se jossain määrin ja jossain vaiheessa tulee pyörimään, mutta en näe lapsen kannaltakaan hyväksi sitä, että vanhemmat jatkuvasti passaavat tai viihdyttävät häntä tai ihmettelevät jälkeläisen aikaansaannoksia alituiseen kuin maailman kahdeksatta ihmettä. Ei se lapsi siihen kuole, jos sillä on välillä tylsää ja leluna vain käpylehmä.

• Olen allerginen lastenmusiikille ja siksi olen päättänyt (yrittää) ulkoistaa mahdolliset lastenmusiikkikonsertit Donin vastuulle. Myös nämä tällaiset sisäleikkipuistotyyppiset paikat tuntuvat ajatuksena vastenmielisiltä, joten Don voi mieluusti hoitaa nekin jos tarve tulee.

• Lapsellani on tosiaankin isä, joka mahdollisista puutteistaan (mm. insinööriys) huolimatta on järkevä ja älykäs ja erinomaisen kykenevä hoitamaan lasta. Yritän muistaa tämän etenkin siinä vaiheessa, jos hormonit sumentavat ajattelukykyni ja yrittävät saada minut uskomaan, että minä olen ainoa ihminen maailmassa, joka pystyy lasta hoitamaan sillä minähän olen (enkelikuoro laulamaan taustalle tässä kohtaa) äiti.

• Minusta lapsella pitää olla selkeät rajat, tyhjiä uhkauksia ei pidä tehdä. Kun on yö, silloin nukutaan. Kun on ruoka-aika, silloin syödään. Kun isä tai äiti käskee tehdä jotain, silloin se tehdään. Kun häissä/hautajaisissa/kaupassa tulee itkupotkuraivari, silloin poistutaan takavasemmalle rauhoittumaan. Miten tämän sitten saa onnistumaan, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Aion kuitenkin yrittää että se onnistuisi.

• En aio laittaa lapselle kestovaippoja mutta ruokaa voin tehdä itse. Minä en syö juuri eineksiä, joten miksi lapsenkaan pitäisi. Tahdon myös, että lapsi oppii maistamaan kaikenlaisia ruokia ja etten minä ainakaan ole se, joka sanoo jo ennen ruoan tarjoamista, että "tätä sä et kyllä varmaan syö".

• Toivon, ettemme kovin usein sortuisi käyttämään viihde-elektronisia vempaimia apuna lapsen viihdyttämisessä.

• Toivon, että oppisin tekemään pienempiä ruoka-annoksia, vähemmän herkkuja ja jaksaisin raahata lasta pihalle ja leikkipuistoon ja hiekkarannalle ja kasvitieteelliseen puutarhaan ja taidemuseoon ja vauvauintiin ja muihin kehittäviin paikkoihin. (Mutta pelkään, että saatan usein olla liian laiska.)

• Aion opettaa lapselleni, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä. Ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä. Ei tyttöjen ja poikien leluja. Ei tyttöjen ja poikien ammatteja. Että hänestä voi tulla isona ihan mitä tahansa, jos hän vain oikein kovasti yrittää. Vaikka palomies tai moottoripyöräpoliisi, jos hän on tyttö. Kosmetologi tai lastentarhanopettaja jos hän on poika. Voi tulla sittenkin, vaikka hän ei olisi tyttö eikä poika, vaan jotain siltä väliltä.

• Tahdon, että lapseni oppii suhtautumaan ihmisiin ennakkoluulottomasti. Teen parhaani varmistaakseni sen, että hän ei joudu kuulemaan ennakkoluuloisia kommentteja, jotka liittyvät ihmisten seksuaalisuuteen, ihonväriin tai kansallisuuteen.