Heinäkuun 27. päivän aamuna vuonna 2009 odottelin pitkää, tummaa ja komeaa miesvierasta luokseni Lahteen. Olin tavannut hänet muutaman kerran melko ohimennen ja yhden kerran vähän pitemmästi, lähetellyt muutamia sähköposteja, pari tekstiviestiä. Jos joku olisi tuolloin kertonut, että neljä vuotta myöhemmin olen naimisissa samaisen miehen kanssa, raskaana ja asun Oulussa, että olen gradua vaille valmis maisteri ja asunut tässä välissä myös Rovaniemellä, olisin kaiketi nauranut makeasti utopistiselle kuvitelmalle.
Mutta niin vain on päässyt käymään ja sen kunniaksi leivoin hiukan kakkua. Josta tuli aika täydellistä kerrankin. Samaa mieltä tuntui olevan myös aviomies:
"
Tee mulle aina tämmöistä kakkua", Don toivoi.
Mansikkasuklaakakun ohje löytyypi
täältä.
Onnittelut, hieno tiivistys neljästä hyvästä vuodesta. Ja kakku näyttää myös ihanalta.
VastaaPoistaIhania nämä sinun muistelut!
VastaaPoistaIhana lukea siitä, miten elämä löytää ajan myötä oikeat raiteensa, miten kaikkia mutkia on matkan varrella tarvittu, jotta oltaisiin tässä nyt.
Kaikkea hyvää teille sinne Ouluun!
Kiitos paljon Ina!
VastaaPoistaKaisa, kiitos sinullekin! Mutkia on tosiaan ollut, mutta tasainen tie olisikin vähän tylsä. :)
Niinhän se on, että eksymättä ei löydä perille. Ihania ootte, ja tuo kakku.. kaihoten ja kuolaten katselen.
VastaaPoistaRiitta, ite oot ihana. Kakkua on vielä vähän jäljellä, että jos olet nopea... ;)
VastaaPoistaIhana postaus , onnea kaikista neöjäsät vuodesta ja lisää onnellisia vuosia. Elämä on niin ennalta arvaamatonta.
VastaaPoistaPaljon kiitoksia Sarppu! Ennalta-arvaamattomuus tästä tekeekin niin hauskaa (tai kamalaa, ihan miten vain milloinkin).
VastaaPoista