Mitä olin silloin - maaliskuu 2009

Hieman yli kymmenen vuotta jatkunut parisuhteeni päättyy 22. maaliskuuta.

Se on sunnuntai, ulkona on aurinkoista ja tuoksuu keväältä. Aamukymmeneltä istun Helsingin rautatieasemalla ja tunnen oloni hysteeriseksi. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, joten en tee kumpaakaan. Soitan kaksi puhelua ja juon Spritea. Junan lähtöön on vielä aikaa ja kun se lähtee, alkaa kotimatka, joka päättyy vasta huhtikuun alussa kun avaan ensimmäisen oman asuntoni oven.

Olen odottanut eroa jo kaksi vuotta, joten oloni on pelkästään huojentunut ja helpottunut. Äärimmäisen onnellinen. Pelkään ainoastaan sitä, että herään ja huomaan kaiken olleen vain unta. Että olenkin edelleen sidoksissa inhoamaani mieheen sekä taloon, joka ei ole koskaan tuntunut kodilta. Onneksi niin ei kuitenkaan käy.

Reilussa viikossa kaikki järjestyy: mies ostaa minut ulos talosta, löydän loistavan asunnon, ostan täydelliset farkut, tanssin kaikki kliseisimmät erobiisit baarissa opiskelukavereiden kanssa ja joidenkin lähteiden mukaan alan palautua takaisin omaksi itsekseni. Saatan myös jossain välissä muistaa käydä töissä Helsingissä sekä suorittamassa toista tutkintoani Lahden Muotoiluinstituutissa.

Se hetki, kun istun ennen kouluun lähtöä säkkituolissa vielä lähes tyhjässä olohuoneessa aamuauringon tulviessa sisään suurista ikkunoista ja tunnen olevani kotona, on edelleen yksi elämäni kauneimpia. Sitä ei sumenna edes iäkkään sukulaisen murehdinta siitä, kuinka tuhlasin elämäni parhaat vuodet ex-miehen kanssa.

Elämäni parhaat vuodet ovat nimittäin vasta edessäpäin, eikä sen tietäminen vaadi kovin kokenutta ennustajaa.

Muisteluhaasteen edelliset osat:
Mitä olin silloin - elokuu 1999
Mitä olin silloin - huhtikuu 2003