INFO

Kirsikkapuiston blogi on perustettu helmikuussa 2010 ja luulin sulkeneeni sen lopullisesti joulukuussa 2016. Toisin kuitenkin kävi. Maaliskuussa 2020 blogi hörähti taas käyntiin.

Kaiken takana olen minä, Kirsikka Heimonen. Olen graafinen suunnittelija, yksinyrittäjä, äiti, vaimo ja Suuri Käsityöihminen (näin väitetään). Menossa mukana ovat insinööripuoliso, joka kulkee blogissa nimellä Don, sekä kaksi minimimmiä. Vuonna 2013 syntynyt esikoinen on aiemmin kulkenut blogissa odotusaikaisella työnimellä Itu, vuonna 2017 syntynyt kuopus ei tässä blogissa vielä ole esiintynytkään. Jatkossa minimimmit tulevat esiintymään somessa muutoinkin käyttämilläni nimillä, eli Itu = Hoo ja pikkusisko on Pöö (lempinimeksi muodotunut lyhennelmä "vauvanpööpötistä", joksi häntä joskus kutsuin).


Kirsikkapuiston blogi on enimmäkseen julkinen henkilökohtainen päiväkirjani. Sisältää hyviä kuvia, huonoja vitsejä, lapsiperheen kaaosta ja sekamelskaa, sekä kaikkea sitä, mitä en muualle someen osaa sujuvasti sijoittaa.

Blogia on kirjoitettu Lahesta, Oulusta, Rovaniemeltä, Oulusta, Berliinistä, Oulusta ja kesäkuusta 2020 alkaen Tampereelta.

Näillä mennään!


Kirsikka
Tampereella, 22.7.2020

Suositut tekstit