Tunnisteet

80/365 Mie ja miun sukset

Minä olen hiihtänyt viimeksi arviolta vuonna 1995. Ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen asiaintilaan. Sitten jossain mielenhäiriössä sain itsestäni vision lykkimässä hiljalleen meren jäällä, ylläni pilvetön taivas ja ympärilläni leuto, parin asteen ihanainen pakkassää. Repussani olisi eväitä ja niitä voisi nautiskella läheisellä luodolla. Aurinko hyväilisi kasvojani ja saisi lapsuudessani kukoistaneet pisamat palaamaan...

Siinä vaiheessa kun urheilukaupan jamppa oli valinnut minulle monot (kokoa 43. Siis nelkytkolme!!!), ruuvannut siteet kiinni punaisiin nanogrippeihin ja laahustin Donin perässä kassalle, mieleeni palasi kuitenkin perskoulu ja sen ahdistavat liikuntatunnit. Esimerkiksi se kerta, kun nivelsiteet nyrjähtäneinä jouduin hiihtämään tunnin ympyrää. Ja sitten vielä koulusta kotiin. Ja se, että sukset olivat aina liian liukkaat tai sitten ne tökähtelivät jokaiseen havuun, perkele.

Oi mitä minä olenkaan tehnyt!?

--
Päivän kuva poikkeuksellisesti Donin käsialaa.
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Tiina21. maaliskuuta 2011 klo 20.12

    Peruskoululiikunta kyllä tappaa sen vähäisenkin liikkumisen ilon ihmisestä. Onneksi sitä voi aikuisena yrittää tavoitella takaisin.
    Joko testasit sukset?

    VastaaPoista
  2. Kirsikka21. maaliskuuta 2011 klo 20.48

    Täällähän sataa tietenkin vettä. Että niinku tosi kannustava alku hiihtäjänuralleni. :\

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21. maaliskuuta 2011 klo 23.35

    Hiihtämisestä pidin koulussa, oli niitä harvoja lajeja joissa olin hyvä.
    Voin tulla hakkaamaan tamburiinilla (vai mikä se nyt oli) tahtia sun hiihtoon ja samalla kertailla omia karseita koululiikuntamuistojani. Hiihto on AINUT hyvä muisto. :/
    Joku ilkeä opettaja on vienyt sun hiihtämisen viimeisenkin ilon pakkohiihdättämällä, prhana semmosta liikuntaan "kannustamista".
    Jospa vielä tänä talvena saisit edes yhden kivan hiihtokokemuksen, niin se on alkua ikävän open liikunnanilon pilaamisen unohtamiseen. Nyt aikuisena (juu-u, aikuisia ollaan, kun ei asuta vanhempien luona ja maksetaan omat laskut, se ei tarkoita, että pitää olla tylsä tai totinen tai muuten nuija) saat ihan itse päättää, milloin hiihdät ja kuinka paljon vai käännytkö ovelta takaisin ja hiihdät joku toinen kerta. Ei määrää kukaan! :)

    VastaaPoista
  4. Kirsikka22. maaliskuuta 2011 klo 8.27

    Paljon viisaita sanoja jälleen kerran. Sitä vain helposti taantuu lapseksi kun saa sauvat käteen... Katsotaan miten käy hiihtoharjoitusten tänä talvena vai ehtivätkö lumet sulaa. Meren jää kyllä hiukan houkuttaisi.

    VastaaPoista
  5. Sari22. maaliskuuta 2011 klo 8.52

    Eipä suksien omistaja juuri onnellisemmalta voisi näyttää!
    Kyllä nuo ensimmäiset ajatukset kantavat sinua nyt harjoittelemaan ja koulun tuskan tunnit häipyvät mielestä kunhan olet sillä eväshetkellä.
    Ihania hiihtokelejä!

    VastaaPoista
  6. Kirsikka22. maaliskuuta 2011 klo 14.17

    Kiitos Sari, toivotaan että olet oikeassa. Vaikkakin tuo kuvan onnellisuus on ehkä hiukan liioiteltua... :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi22. maaliskuuta 2011 klo 17.47

    Mie kävin viikonloppuna hiihtelemässä ens talven
    SM-laduilla.
    Oli aikamoisia mäkiä, miulta jäi laskematta,
    mutta mies mennä hurutteli jyrkimmänkin mäen.
    Eiköhän meren jäällä vielä pääse hiihtelemään, Saimaan jäällä pääsee.

    VastaaPoista
  8. GR Jones23. maaliskuuta 2011 klo 20.49

    WoHoo! Sitä on päätetty hankkia entisessä kotikylässäni valmistetut sukset. Liekö kohtalon johdatusta. Hyvä valinta joka tapauksessa:D

    VastaaPoista
  9. Kirsikka23. maaliskuuta 2011 klo 20.59

    Anonyymi, miultakin jää mäet laskematta. Sen takia tää Pohojammaa on hyvä. :)

    Armas Jones, kiitos tästä tiedosta. Jos ei suksi luista, tulen syyttämään sinua. :)

    VastaaPoista
  10. Giorgio27. maaliskuuta 2011 klo 13.41

    Havuja, diavolo!

    VastaaPoista
  11. Kirsikka27. maaliskuuta 2011 klo 13.44

    Juuri näin Giorgio. Kaadetaan vaan kaikki puut pois niin elämä helpottuu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit