Kun on tarpeeksi kauan pois kotoa, alkaa kaikki tuttukin näyttää kiinnostavalta. Kuten vaikka ulkoeteisen ikkunan reunalla kököttävä kukkopillien parvi. Lajitelma erivärisiä pillejä on peräisin isän ammattiyhdistysmatkoilta ja nököttää ikkunalla katselemassa lumipyryä. Hei kevät! Minne sinä pakenit?
Se on kai osa aikuistumista, kun lapsuuskodista alkaa huomata juttuja, joita ei aikaisemmin niin noteerannut. Jossain vaiheessa monista niistä jutuista voi alkaa tykätä, myös sellaisistakin, joita kotona asuessaan piti järkyttävän rumina ja ihmetteli vanhempiensa huonoa makua.
VastaaPoistaMateria on materiaa, mutta silti erityisesti lapsuuskodin esineet - ainakin osa niistä - ovat siellä asuville ja asuneille paljon "kertovia" ja niihin kietoutuu monia muistoja, iloisia, yhdentekeviä ja surullisia, tai näitä kaikkia.
Äh, aikuistuminen kuulostaa niin kauhean tylsältä. Pois se minusta!
VastaaPoistaMutta se on tosiaan hauska huomata, että monissa blogeissa hehkutetaan vintagena ja retrona ja ties minä sellaisia esineitä, joita tajuaa kotoaankin löytyvän. Eikä niihin ole koskaan ennen kiinnittänyt mitään huomiota.
Keltainen toukokuu, mixet sä jo tuu? Oon turhaan odottanut tuulta lempeää.
VastaaPoistaJos saat Giorgio vastauksen selville, niin kerro minullekin... :\
VastaaPoista