tiistai 18. tammikuuta 2011

Nomen est omen

Minulla on salaisuus. Kohta se ei sitä enää ole, eikä se nytkään ole sitä kaikille. Minun salaisuuteni on, että minä kirjoitan. Enkä nyt tarkoita blogia, sähköposteja tai tekstiviestejä. Vaan kirjaa. Oikeammin kirjoja. Suuri haaveeni on saada julkaistua kirja, mutta siitäkään en ole kovin monille puhunut. Haave on ollut kanssani vuosikaudet, takertunut sisuksiini kuin loinen. Elämme symbioosissa, avioliitossa, jossa toisen olemassaoloon on niin tottunut, että sitä tuskin enää huomaa.

Tänään kaivoin toisen pisimmistä käsikirjoituksista esiin ja ryhdyin kirjoittamaan sitä uusiksi vaikka ensimmäinenkään versio ei ole vielä valmis. Tajusin, että muutaman hahmon nimi täytyy muuttaa. Siinä se aika sitten menikin, sillä nimen päättäminen ei ole helppoa. Niin moni nimi on poissuljettu. Mika, Henri, Tuomas, Antti, Joni, Esa... nimet ovat takertuneet kantajiinsa, jotka tunnen oikeassa elämässä. Näissä tilanteissa paras ystäväni on nimipäiväkalenteri, mutta silti juuri sen oikean, oikeaa persoonaa ilmentävän nimen löytäminen vie aikaa.

Mutta aikaa vie kirjan kirjoittaminenkin. Aikaa minulla nyt olisi, tarvitaan enää raakaa, rehellistä työtä. Aiheessa pysymistä. Ehkä keskiviikkoillan kirjoittajapiiri auttaa siinä ja jonain päivänä saan jotain valmiiksikin.

4 kommenttia:

  1. Sun kirjoitustyyli on niin eläväistä että kirjan tekeminen kuulostaa juuri sinulle sopivalta!

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos! :) Tekstin tuottaminen ei olekaan se ongelma, vaan pitkäjänteisyys. Ja itsekritiikki.

    VastaaPoista
  3. Oij! Nimenomaan..
    Jotenki en yllättyny tästä paljastuksesta. HIENOA! Monilahjakkuus! Ja pääsit vielä Ouluun :D moon ihan pikkusen kade ;)

    VastaaPoista
  4. Monilahjakkuus on välillä raskasta. :) Mutta Oulua en kyllä ole siihen osannut aikaisemmin yhdistää...

    VastaaPoista

Sana on vapaa.