Tehän ootte jo oikein kun te ootte vaan just noin

Minä silloin kun ulkonäkökompleksini oli suurin.

Istuin eilen kampaamon tuolissa ja luin naistenlehteä, jonka eräässä artikkelissa sivuttiin naiseusvalmennusta. Ensiajatukseni oli että wtf, eikä se siitä liiemmin muuttunut. Yksityiskohtia en toki jaksa muistaa, mutta naiseusvalmennus lähti ilmeisesti liikkeelle laihduttamisesta; tuosta jokaisen naisen ikiaikaisesta harrastuksesta. Sitten laitettiin vaatekaappi kuntoon, pakkelia naamaan ja tukka nätisti. Minulle jäi jutusta mielikuva, että näiden asioiden (painoindeksin mukaisesti normaalin ulkomuodon, värianalyysin mukaan valittujen vaatteiden, meikkitaiteilijan piirtämän naaman, hiusmuotoilijan asettelemien suortuvien) ja oikean naiseuden välille vedettiin aika ronski yhtäläisyysmerkki. Mikä tosin tehdään aika monessa muussakin paikassa, milloin selkeämmin, milloin huomaamattomammin.

Siinä vaiheessa oli kuitenkin pakko laittaa lehti pois, sillä alkoi sylettää niin rankasti.

En sano, että laihduttamisessa, kauniisti pukeutumisessa tai meikkaamisessa on mitään vikaa tai pahaa, teenhän niitä itsekin. On aivan ymmärrettävää, että tunne siitä, että kiharat ovat kohdillaan ja sukkahousussa ei ole silmäpakoa antavat rohkeutta ja uskoa itseen. Samaa kaiketi sivutaan tässä Saara Sarvaksen Survival kit -blogijutussa, jota pari päivää sitten taivastelin kun ei sen ajatusmaailma ihan itselleni auennut.

Maailmassa on kuitenkin iso paksu virhe. Nimittäin se, että kaikki ulkoinen asetetaan ykkössijalle. Ulkoisten asioiden parantamisen annetaan ymmärtää olevan portti autuuteen, tai ainakaan ilman tiettyjä ulkoisia kriteerejä nainen ei ole nainen. Oikea nainen. Lisäksi ne ulkoisen kauneuden kriteerit on hyvin tarkkaan määritelty. Ilman mekkoa, korkokenkiä ja huulipunaa ei vaan voi olla (naisellinen) nainen ja jos muuta väittää, niin sehän tarkoittaa sitä että ei ole sinut oman naiseutensa kanssa. Naisena olemisen tapa on yksi ja ainoa ja kaikkialla samanlainen.

Hohhoijaa.
Minä vaan olisin tullut paljon paremmalle tuulelle siitä, että olisin voinut lukea naisista, joita rohkaistaan hyväksymään itsensä sellaisina kuin he ovat. Autettu heitä näkemään, että he ovat kauniita ja ihania kaikkine virheineen ja vatsamakkaroineen. Sen sijaan sainkin lukea taas yhden länsimaisen kauneuskäsityksen myyntipuheen, jossa naisia autettiin muokkaamaan itsestään sellaisia, millaisia joku muu heidän haluaa olevan.

Ja kyllä.
Tätä kaikkea pohdin kampaamon tuolissa, joten en ole synnitön itsekään.


Loppukaneettina mainottakoon, että tarkoitukseni ei ole mollata naiseusvalmennuksessa käyviä, sitä ammatikseen harjoittavia tai ketään muutakaan henkilökohtaisesti. Kyseinen artikkeli toimi ainoastaan innoittimena tälle varmaankin vajavaisesti esitetylle ajatuskululle ja kaikki kritiikki on kohdistettu korkeintaan yhteiskunnan epärealistisille odotuksille ja vääristyneille kauneuskäsityksille.