Raakaa porkkanakakkua ja pohdintoja ruokavaliosta

Tuntuu, että olen kadottanut viimeisenkin innon ruoanlaittoon ja leipomiseen. Oletan, että syy on joulukuussa aloittamassani sokeri- ja vehnälakossa, joka tosin on koko ajan mennyt maltillisempaan suuntaan. Paljon lakko on saanut aikaiseksi, eniten kai pääkopan sisällä. Monien herkkujen kohdalla on käynyt niin, että niiden näkeminen nostaa ensimmäisenä mieleen sen öllöttävän olon, joka niiden syömisestä usein tulee. Ei mikään huono muutos, sanoisin.

Etenkin alkuvaiheessa ns. ton-ton-ruokavalioni aiheutti kovasti päänvaivaa ja pitkälti siitä syystä olen sitä liennyttänyt. Tänäänkin tuli tehtyä avokadopastaa tavallisesta pastasta, vaikka se gluteeniton versiokin oli ihan ok. Poloinen vatsani, jonka tähden alunperin rupesin ns. leikkimään ruoalla, tuntuu myös kestävän satunnaisia sokeri- ja vehnäannoksia melko tyytyväisenä. Joskin tässä matkan varrella ehti käydä niinkin, että jossain mielenhäiriössä sorruin pussilliseen karkkeja. Noh, seuraavan päivän olinkin sitten kertakaikkisen kipeä. Mystistä lakritsinhimoa lukuunottamatta karkkia ei siis edes tee enää mieli.

Mutta leipominen. Se on jäänyt lähes kokonaan. Ei vaan huvita, koska ei huvita syödä leipomuksia. Vähän piti kuitenkin yrittää, kun Donilla oli syntymäpäivä. Olen aika monena vuonna tainnut leipoa synttärilahjaksi porkkanakakkua ja niin tein nytkin. Raakaversiona tosin, ohje on peräisin Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -kirjasta. Olen tainnut pari raakakakkua tehdä ja aina se menee tuskailuksi. Pääasiassa sen takia, että taikinat jämähtävät tehosekoittimen pohjalle enkä meinaa saada niitä sieltä kaivettua pois... Että jokunen hetki sitä meni tässäkin kakussa, mutta lopputulos on ihan jees. Päivänsankari ainakin tykkäsi!

Nuori leivonta-apulainen oli kovasti tohkeissaan piirakkakakusta eikä olisi millään malttanut odottaa, että isi tulee töistä ja voidaan syödä sitä. Lopputuloshan oli luonnollisesti se, että kakku ei Idulle maittanut sitten ollenkaan...