Ensimmäinen merimatka










Itu pääsi ensimmäiselle merimatkalleen viime viikolla, kun seilasimme laivalla Ruotsiin. En ole ihan varma, mistä ajatus lähti, mutta helmikuun lopulla Don varasi laivamatkan Helsingistä Tukholmaan sillä ajatuksella, että siitä sitten autolla köröttelemme Göteborgiin maan toiselle laidalle. Tätini, äidin nuorempi sisko, on asunut siellä 1970-luvulta asti ja minä olen käynyt siellä kahdesti 1980-luvun lopulla. Oli siis hyvä aika tehdä uusintavierailu.

Kaikenkaikkiaan yli 2000 kilometrin edestakainen automatkamme sujui hyvin. Paikallaan oloa vihaavalla Idulla oli toki tylsää, mutta etenkin loppumatkasta hän hoksasi, että autossa on paras vain torkkua. Laivamatkailu oli kaiketi elämys pienelle matkaajalle, vaikka hän ei pallomereen ehtinytkään. Uni maittoi hyvin laivasängyssä rakkaimman pehmolampaan vieressä isin kuorsatessa yläpedillä.

Visiittimme Ruotsissa kesti matkoineen kaikkineen kuusi päivää. Kaikenlaista siinä ehti nähdä ja paljon jäi vielä näkemättä. Kovasti täti meitä houkutteli tulemaan uudestaan ja mikäpä estää niin tekemästä, hyvin me siellä viihdyimme. Edes juhannus ruotsalaisittain ei ollut mitenkään traumaattinen kokemus, mutta siitä(kin) lisää toisessa postauksessa.

Paluumatkan laivamme taittoi tyynellä merellä lumenvalkeassa sumussa. Siinä sellaisessa, josta monet merilegendat ja kauhutarinat ovat varmasti saaneet alkunsa.

Kommentit

Suositut tekstit