Elämänvaihe

Tiina suri älyllisyyden vähentymistä lisääntymisen myötä.

Pelko on ihan aiheellinen, mutta myös ymmärrettävä. Kun elämä kutistuu vaipanvaihdon ja imetyksen vuorotteluksi, niin eihän siitä hirveän raflaavia blogikirjoituksia saa aikaiseksi. Niin ihanaa kuin se (no ei ehkä vaipanvaihto ja imetys, mutta vauva itsessään) onkin, niin kyllä se vähän kyrsii itseäkin. Onhan se masentavaa, että ennen niin ihanilla valokuvilla ja mukanokkelilla kirjoituksilla täytetty blogi muuttuu avautumisiksi ruumiintoiminnoista. Masentavaa on myös se, että aviomiehen kotiin tullessa minulla ei ole muuta jännittävää kerrottavaa kuin se, mihin/miten/montako kertaa vauva on kakannut/pissannut/puklannut. Hyvin romantillista.

Mutta kai tämä on semmoinen elämänvaihe, jossa on hyväksyttävä, että järjestelmäkamera nyt vaan jää kotiin ja upeista talvimaisemista saa kuvia korkeintaan kännykkäkameralla. Se vaihe jossa jo bloggaaminen itsessään on suuri saavutus, sillä päivän älyllisin keskustelu käydään vauvan kanssa hoitopöydän äärellä, kun rallatellaan hei hei vaippa, nyt me vaihdetaan se. Vaihe, joka kasvattaa kärsivällisyyttä ja tekee minusta paremman ihmisen.

Taikka sitten ei.

Lopuksi voin ilokseni kertoa jotain ihan muuta. Nimittäin eilisellä päiväkävelyllä päädyimme Itusen kanssa vihdoinkin lähileipomoon. Matkaa on alle kilometri, vaan eipä ole koskaan aiemmin siellä tullut käytyä tämän kolmen ja puolen vuoden aikana, jonka olen näillä kulmilla asunut. Mukaan tarttui pari pussia sämpylöitä sekä laskiaispullia. Vaarallinen paikka. Päiväkävelyt saattavat tästä lähtien ollakin varsin lihottavia kokemuksia.