|
Berliini 2012. |
|
Berliini 2012. |
|
Kööpenhamina 2013. |
|
Kööpenhamina 2013. |
Sain vajaat pari viikkoa sitten inspiraation ryhtyä kasaamaan valokuvakirjoja ulkomaanmatkoistamme. Tarkoituksena oli tehdä jo vuosi sitten häistä oma kirjansa, mutta se rojekti on edelleen kesken liian suuriksi kasvaneiden odotusten vuoksi. Matkakirjojen tekemisessä tuntui kuitenkin olevan paljon pienempi kynnys ja sainkin kasattua ne yhden päivän aikana.
Tilaus Ifolorille lähti heinäkuun lopussa ja eilen kirjat vihdoin kopsahtivat postilaatikkoon kera laskun. Lopputulos on ainakin omasta mielestäin erittäin kiva. Nyt pitäisi vain päästä uudelleen matkalle, että voi tehdä lisää kirjoja!
Hienolta nuo näyttävätkin. Minulla on ollut vuosien varrella monta suunnitelmaa valokuvakirjaksi, mutta yksikään ei ole vielä kirjaksi asti valmistunut. Josko saisin lisää innostusta tästä sinun postauksesta.
VastaaPoistaJuu, jotenkin se matka suunnittelusta toteutukseen on aina aika pitkä. :) Mutta tuo Ifolorin systeemi oli oikeasti tosi helppo ja näppärä käyttää, näin ihan maksamattomana mainoksena todettakoon.
PoistaHauska yhteensattuma: olimme kesällä 2012 Kööpenhaminassa ja tänä kesänä Berliinissä. Kuvakirjat molemmista löytyy meiltäkin!
VastaaPoistaKiva blogi sinulla! Eksyin tänne, onneksi!
Tervetuloa Kirsikkapuistoon, kiva että viihdyt!
PoistaKöpis ja Berliini tuntuvat olleen aika suosittuja matkakohteita viime aikoina. Tai sitten me vaan osataan valita ne trendikkäät matkakohteet. :)