Äitienpäivä = syntymäpäivä = hääpäivä
Tällä kertaa napsahti kolme juhlapäivää samalle päivämäärälle. Tai neljä, jos Snellmanin päivääkin haluaa jotenkin juhlistaa. Äitienpäivää en nyt ihan lähtisi vielä itse juhlimaan, mutta synttäreitä ja ensimmäistä hääpäivää kylläkin. Vuosi sitten toukokuun kahdestoista meni siis näissä merkeissä.
Hääpäiväjuhlallisuudet hoidettiin oikeastaan jo eilen romanttisen päivällisen merkeissä. Pitkällisen vatvonnan jälkeen paikaksi arpoutui ravintola Grill it!, joka ei ollut yhtään huonompi valinta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Alakerran baarista kuului innokas hurraus aina kun Suomi teki maalin, joten jääkiekkotiedotuskin toimi. Nykyisestä bailukunnosta kertonee aika paljon se, että humalluimme molemmat alkoholittomasta viinistä ja kotona olimme jo puoli kahdeksalta.
Tänään on sitten herätty avaamaan lahjoja jo ennen aamukuutta. Intoiltu Pantonen postikorteista, Listography-kirjasta ja WWF:n ylläripyllärirepusta. Syöty kaakkua ja juotu kuusenkerkkäkuoharia. (Ja koska jotakuta kuitenkin kiinnostaa, niin kaakun välistä löytyy suklaamoussea ja lime curdia. Ja se on just niin hyvää kuin miltä kuulostaakin.)
ihanaa äitienpäivää!!! ensi vuonna sitten yksi syy lisää <3 onnea!!!
VastaaPoistaKiitos paljon! Onneksi ensi vuonna jakautuu sentään kahdelle päivälle tämä kakunsyönti. :)
VastaaPoistapahoittelen epäileväisyyttäni suklaan ja sitruunan liitosta :) hyvältä näyttää. Ja kun kuusenkerkkään kyllästyy niin kannattaa siirtyä herukanlehtijuomaan.
VastaaPoistaNo kyllä se liitto vähän minuakin epäilytti, mutta onneksi luotin itseeni. :)
VastaaPoistaKuusenkerkkä oli yllättävän makoisaa (jopa Donin mielestä), mutta jos sitä nyt puoli vuotta vielä litkii niin saattahan siihen kyllästyä...
Toi kakku on niin herkullisen näköinen, että sylkirauhaseni aktivoituvat pelkästä ajatuksesta. En kestä. Haluan kakkua! (Perjantaina saankin kakkua! Hääkakkua! Jee!!!)
VastaaPoistaHääkakku onkin melkein parasta. Syö sitä runsaasti ja nauti joka hetkestä! :)
VastaaPoistaKakku oli varmaan hyvää . Nam, nam. maistus miullekkin.
VastaaPoistaViiu turhaan epäilee suklaan ja sitruunan yhdistelmää.
Turhaan epäili juu. Hyvää nimittäin kaakku oli :)
VastaaPoista