maanantai 26. elokuuta 2013

Nomen est omen?

Nimen keksiminen ihmistaimelle tuntuu tässä lisääntymishommassa olevan (sopivan kokoisten housujen löytämisen lisäksi) vaikeinta. Kiirehän asialla ei toki vielä ole, mutta mukavaa (ja tuskaista) sitä on silti jo pohdiskella.

Itse olen päättänyt, että haluan Idulle annettavan kolme etunimeä. Ihan vain siitä syystä, että jos kolme saa antaa, niin annetaan sitten koko rahalla. Don (jolla itsellään on kolme nimeä) ei ole tuntunut asiaa kauheasti vastustavan, joten ainakin jostain asiasta olemme samaa mieltä. Siihen se sitten jääkin, vaikka emme hirveästi ole asiasta joutuneetkaan vielä kinaamaan.

Olisi hauskaa, jos nimi olisi hiukan erikoinen. Toisaalta taas voi tulla liian erikoinen. Perinnenimikin olisi kiva, mutta nehän ovat tällä hetkellä hurjan suosittuja. Viisi Ainoa samalla luokalla ei tunnu kivalta ajatukselta. Ja sitten kun jompikumpi keksii kivan nimen, toinen tuntee sen nimisen henkilön, joka on niin urpo, että ei lasta voi samalla nimellä paiskata. Teini-iässä keksittyjä potentiaalisten lasten nimiäkään ei oikein voi hyödyntää. Luulen nimittäin, että Gwenhwyfar Morgaine tai Merlin Lancelot eivät kauhean hyvin toimi Suomessa, olkoon Avalonin usvat miten rakas kirja tahansa...

Olisikin hauska kuulla, miten te lukijat olette löytäneet jälkikasvullenne osuvan nimen. Löytyikö se suvusta, tuliko vastaan kirjan sivuilla? Vai vedettiinkö nimi hatusta ristiäispäivän aamuna/postilaatikolla nimi-ilmoitusta maistraattiin toimitettaessa? Tai onko sinulla jo nimi päätettynä, vaikka lisääntymisestä ei ole tietoakaan?

24 kommenttia:

  1. Lapsesta ei ole tietoakaan eikä ihan pian olla suunnittelemassakaan.

    Meillä suunnitellaan lasten nimiä pitkillä automatkoilla halki Suomen.

    Tyttö saa minun mummon nimen ja toiseksi nimekseen minun äidin ja miehen äidin toisen nimen (sattumaa, että on sama toinen nimi) ja kolmanneksi nimeksi miehen mummon toisen nimen. Tulee niin pitkä nimi sukunimen kanssa, että on viranomaisilla vaikeuksia.

    Poijasta tulee näillä näkymin Anssi miehen yhden kaverin mukaan, jota pyydetään suurella todennäköisyydellä kummiksi. En ollut koskaan kuullut kaverin oikeaa nimeä ennen kuin ehdotin nimeä. Toiseksi nimeksi poika saa isänsä ja isoisänsä ja isoisoisänsä toisen nimen. Kolmatta nimeä ei olla vielä päätetty enkä tiedä tuleeko sitä edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, automatkoja en olekaan keksinyt käyttää tähän tarkoitukseen. Niillä olisi kyllä hyvin aikaa. :)

      Tuo on muuten totta, että viranomaisille voi tulla vaikeuksia. Monessa lomakkeessa tuntuu nimelle olevan tilaa aika vähän, mutta ehkä sekin ajan kanssa muuttuu. Taisin itsekin olla joskus ammoin vähän vaikeuksissa entisen sukunimen kanssa, vaikka siinä oli vain 11 kirjainta.

      Jotenkin tuollainen toisten ihmisten mukaan nimeäminen viehättää minua. Siinä tulee jotenkin ihan erilaista syvyyttä kun kantaa ikäänkuin historiaa mukanaan.

      Poista
    2. kannanhan itsekin menneisyyttä nimissä: isän muistimokan takia olen ukin äitipuolen kanssa kaima :) ja toinen nimi on molemmilta mummoilta

      Poista
  2. Meillä oli nimet valmiina jo kauan ennenkuin edes oli positiivisesti pissitty tikkuun. :) Tosin kumpikin ehti hiukan muuttua ennen lopullista päätöstä. Tytölle olisi tullut kaksi nimeä, joista jälkimmäinen tapaamispaikan nimi. Nyt siis poojalle tuli etunimeksi nimi, joka oli ensin pilanimi eli totta kai se jäi. Ja loput kaksi nimeä tulee suvusta, toinen isän puolelta ja toinen minun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meillä pilanimet unohtuvat ennen nimen antamista, sillä muuten voi tulla aika erikoisen niminen lapsi... :)

      Poista
  3. Meillä tämä homma kävi suht helposti. Ehotin ensiksi Vilhoa, mutta ulkomaalaisen (mutta hyvin suomea puhuvan) mieheni suussa se vääntyi heti muotoon vihloa. :-) Siitä sitten mieleeni juolahti toinen melko samantyyppinen, mutta pidempi nimi, josta saa helposti väännettyä myös venäläiseen suuhun sopivan nimen. On siis vanha suomalainen nimi, mutta nykypäivänä melko harvinainen tuntuu olevan. Kummallakaan ei ollut nimestä mitään negatiivisia fiboja, joten päätyi sitten pojalle nimeksi. Nimi päätettiin jo ennen syntymää ja julkaistiin heti syntymän jälkeen. Ja ihan yhdellä nimellä mennään, mies oli tässä ehoton, kuuluu ortodoksiperinteeseen vain yksi nimi. Jos meille vielä jälkikasvua siunaantuu niin tytön nimikin on tiedossa, siitäkään ei nahisteltu. Ollaan varmaan jotain vähemmistöä, kun nimiasiasta ei käyty minkäänlaista kädenvääntöä... :-D

    Mutta oli se kyllä aika mukavaa aikaa miettiä ja päättää nimeä! Mukava muistella jälkikäteen sitä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan helposti olette päässeet yksimielisyyteen. Tuotapa en muuten tiennytkään, että ortodoksiperinteeseen kuuluu vain yksi nimi. Se helpottaa kummasti asiaa, kun jää pois ainakin se nimien määrästä päättäminen.

      Poista
    2. No toki poikkeuksiakin on ortodoksien keskuudessa, mutta tämä perinteinen vaihtoehto sopi mulle loistavasti! :-)

      Niin, ja mullahan oli siis nimet päätettynä ennen mieheni tapaamista, mutta ei ne sitten kelvanneet miehelle (kas kummaa) eikä ne enää niin hyviltä vaikutakkaan. :-)

      Poista
    3. Joo ei nuo munkaan teiniaikaiset nimi-ideat olleet ihan loppuun asti mietittyjä... :)

      Poista
  4. Meillä lapsilla on vanhat nimet, mutta ei top10-listalta. Netistä on aina katsottu, miten suosittua nimeä ollaan antamassa. Kaikkien toinen nimi tulee suvusta ja niin, että nimi löytyy sekä miehen että minun puolelta. Nyt mietinnässä nimi neljännelle.. Vielä ei olla päätetty. Kuukauden päästä pitäs tietää.
    Yleensä nimi on keksitty vasta syntymän jälkeen, eikä se ole ollut mikään ennen syntymää keksityistä. Vauva on vaan ollut jonkun eri nimisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin olen ajatellut, että turha lyödä tiukasti lukkoon nimeä vielä nyt. Kun entä jos lapsi ei olekaan yhtään sen näköinen sitten. Aika hienoa, jos olette onnistuneet löytämään molempien sukuja yhdistävät nimet. Me taidetaan olla niin erinimisistä suvuista, ettei sellainenkaan ehkä onnistu.

      Poista
  5. Suomessa pääsee helpolla, kun ei tarvitse olla lapselle nimeä valmiiksi ja syntymän jälkeenkin voi pari kuukautta kelailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Ehtii tosiaan katsoa sen, että sopivatko nimi ja lapsi yhteen.

      Poista
  6. sanopa kato muuta. Meillä nimiarvonta on yhä kesken vaikka tässä jo monta päivää on uutta tulokasta katseltu. Pitäisi olla perinteinen muttei suosittu eikä tosiaankaan kenenkään jurpon mukaan tullut nimi.. Näyttää siltä että työnimi Kuutti on käytössä pitkään kun ei vain valkene, että kenen näköinen hän oikeasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Kuuttihan on hyvä nimi. Ja varoitan, että saatan kutsua häntä Kuutiksi, vaikka keksisitte jonkun muunkin nimen...

      Poista
  7. Monta nimeä olen pyöritellyt päässäni jo jonkun aikaa, ja joitakin on miehenkin kanssa puolitosissaan mietiskelty, vaikka mahdollista lasta ei ole suunnitelmissa ainakaan vielä hetkeen. Toisaalta ihan hyvä aloittaa ajoissa, asun maassa jossa lapsella oletetaan olevan nimi valmiina jo syntyessään. Suomalaisten tapa miettiä muutaman kuukauden ajan herättää täällä hämmennystä.

    Muistan veljeni vaimon kertoneen, että heidän toiselle lapselleen nimi päätettiin lopullisesti ristiäispäivän aamuna. Siihen asti oli käytössä ollut työnimi, ja tuolloin juuri 2 vuotta täyttäneellä uudella isoveljellä oli vaikeuksia käsittää, miksi pikkusiskon nimi vaihdettiin noin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, että äkillinen nimenmuutos saattaa hämmentää isompaa sisarusta. :)

      Harvemmin ne lapset syntyvät ihan ylläripylläri niin, ettei vanhemmilla ole aikaa pohtia nimiä etukäteen. Että siinä mielessä kyllä kahden kuukauden vatuloimisaika syntymän jälkeen onkin aika järjetön.

      Poista
  8. Meillä oli nimiehdotukset ollut valmiina jo seurustelun alkuaikoina. Ne on tosin siitä muuttunut, osittain oman maun ja osittain liian yleisyyden vuoksi. Niin, ja osan on jo lähipiiri antanut lapsilleen. Minäkin haluan ehdottomasti kolme nimeä eli koko rahalla. Meillä on molemmilla kolme nimeä, joten siksikin se tuntuu luontevalta. Lasta tosin ei ole vielä tuloillaan, joten toistaiseksi on arvoitus pääsevätkö nimet käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muuten ärsyttää suunnattomasti, että jotkin omista suosikkinimistä ovat nousseet vuosien saatossa muotinimiksi. Sitä kun on kuvitellut olleensa niin nokkela ja kekseliäs joskus.

      Poista
  9. Siehän olet sitä sukututkimustakin tehnyt, niin eikö löydy kauempaakaan teitä molempia yhdistäviä nimiä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miun sukututkimus kantaa yhtä pitkälle kuin äitin muisti... Että ei siitäkään taida olla apua.

      Poista
  10. Meillä tyttö sai etunimen miun mummon mukaan (1.kirjain muutettiin), toisen nimen miehen kahden mummon mukaan ja kolmannen nimen miun lempijoululaulusta, ja se tarkoittaa myös latinaksi kerttusta, pientä lintua :) Miusta se on edelleen maailman kaunein nimiyhdistelmä, ja mahdolliselle seuraavalle lapselle ois kauheen vaikea keksiä yhtä hienoja nimiä :D Mut kolme nimeä miekin halusin ehdottomasti antaa, vaikka mies vähän aluksi nikotteli vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, minäpä keksinkin, mikä on tyttösen kolmas nimi! :) Koska samainen joululaulu on myös mun lemppari ja Sylviaa on täälläkin vähän pyöritelty.

      Poista
  11. Mä halusin meidän pojille (yks kerrallaan siis tietty) sellaiset lupsakat vanhanajan "isäntä" -nimet. Miehellä ei oikein ikinä ollut ehdotuksia, kovasti se vaan väitti kaikkeen vastaan ja mikään ei tuntunut kelpaavan, väitti että lasta kiusataan isompana jos nimi on vaikka Mauno. Tai Veikko. Ei mun mielestä ;-). No nyt ne meidän pojat ovat Eetu, Kaapo ja Valtti. Ehkä ne vähän tvistaa heinäseipäiden ja raakalautavajojen tunnelmaan? :-)

    Onnea kovasti nimen etsintään! :-)

    VastaaPoista

Sana on vapaa.