torstai 25. elokuuta 2016

Kirsikkapuiston sisustusblogi - The Return

Kaksi vuotta sitten tein tämmöisen hauskahkon esittelyn silloisesta kodistamme. Kun reilu vuosi sitten muutimme sieltä pois (putkiremontin tieltä), tämän nykyisen asumuksen piti olla hyvin väliaikainen. Siksi asunnon valintaan ei kiinnitetty ihan tarpeeksi huomiota, piti vain joku kohtalaisen siedettävä löytää nopeasti. Noh, en tiedä onko tämä edes kohtalaisen siedettävä, aluksi ei ainakaan tuntunut siltä kun jouduimme pois valoisista huoneista pimeään ja sokkeloiseen kaksikerroksiseen rivariin.

Olen minäkin tainnut tähän nyt lopulta tottua, mutta en usko jääväni tätä asuntoa ikävöimään jos ja kun eron hetki koittaa. Tämä onkin vähän sellainen terapiapostaus, joka olisi pitänyt tehdä jo silloin kun kotikolo eniten ahdisti. Eli esittelyssä kotimme, ei puunattuna eikä kiillotettuna, mutta niitä kivoimpia puolia korostaen. Ihan vain siksi, että itse näkisin, ettei tämä niin hirveä paikka ole.

Aloitamme alakerrasta, yläkerran esittelen myöhemmin.

OLOHUONE
Olohuoneessa on ollut jos jonkinmoista järjestystä. Sohvaa on siirrelty niin, että pärjäisimme varmasti jos sohvansiirtäminen olisi olympialaji. Huomaa aistikas washiteippikoristelu sohvapöydän reunassa sekä verhojen, maton ja epävärisen lattian värisinfoniakakofonia.





"TOIMISTO"
Lainausmerkit siksi, että toimisto sijaitsee olohuoneen nurkassa. Sekin on vaeltanut siellä sun täällä, sillä gradunteon aikaan toimisto oli makuuhuoneen nurkassa. Sittemmin hän muutti olohuoneeseen, jotta Idulle olisi helpompi taata päiväunirauha yläkerrassa. Toimisto on se paikka, jossa moni luova asia tapahtuu. Tai tapahtuisi, jos en unohtuisi surffaamaan netissä...





KEITTIÖ
...on pieni ja ahdas. Nukkumatti tosin tykkää olla siellä, sillä se on pörheämpi kuin vuosiin. Äidin virkkaama verhokappa salusiini ja Vallilan iloisen keltainen lintuverho tekevät parhaansa, että kyökki olisi vähän viihtyisämpi. Kolme kahvinkeitintä saattaa olla liioittelua, etenkin kun meillä aika laiskasti juodaan kahvia.




Kuten kuvista näkyy, konmarismini ei ole vielä saanut kovin näkyvää jalansijaa ja karsittavaa on. Tämä asunto on myös saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että kaksikerroksinen koti on hulluutta. Se mitä tarvitset, on aina väärässä kerroksessa.

Mutta tästä kavutaan seuraavassa postauksessa yläkertaan!


tiistai 23. elokuuta 2016

Lopuista ja aluista




Syksy on alkuja ja loppuja.
Lopun alkuja ja alkujen lopetuksia.
Toisiinsa punoutuvia langanpäitä, joista lopulta alkaa taas jotain, ennen kuin sekin tulee tiensä päähän.

Tai vielä ollaan välitilassa.
Eikä vielä ihan syksyssäkään.

Heitellään vasta sanoja ilmaan.
Ollaan alkujen kynnyksillä, katsellaan kehtaako peremmälle mennäkään.
Alzheimer, Berliini, juokseminen, kerhovuosi, kielenopiskelu, muutto, piirtäminen, syöpä, työnteko, uusi blogi, uusi koti.

torstai 18. elokuuta 2016

Taiteiden yössä






Kävimme pyörähtämässä Oulun Taiteiden yössä. Tai iltapäivässä pikemminkin, sillä Itu ei vielä ihan yöllisiä rientoja jaksa. Pääkohteemme oli Soivan Siilin konsertti Tähtitornin kahvilan terassilla. Nuori siilimusiikin ystävä oli tosin aika lailla ihmeissään elämänsä ensimmäisessä konsertissa eikä sitten oikein jaksanut kuunnella keikkaa loppuun asti.

Jäätelön voimin jaksoimme vähän kävellä kaupungilla ja piipahtaa Designtorilla. Mitäänhän minä en sieltä uskaltanut ostaa, kun on se konmaritus kesken... Sitten alkoivat jo omatkin voimat loppua, sillä en vieläkään uskalla sanoa itseäni aivan terveeksi viimeisimmän flunssan jäljiltä. Paljon kaikkea hauskaa ja mielenkiintoista olisi Taiteiden yössä vielä ollut, mutta ehkäpä ensi kerralla.

Designtori muuten jatkuu vielä huomennakin, jos joku oululainen lukijani on ajanvietettä ja kaikenlaisia ihanuuksia vailla!

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Valmistujaisjuhlat









Eilen pidettiin kemut, syötiin kakkua ja juotiin skumppaa.

Vaikka olen ehtinyt suorittaa jo kolme tutkintoa, en ole koskaan aikaisemmin pitänyt valmistujaisia. Nyt kun sain lopulta ne taiteen maisterin paperit, halusin sitä jotenkin juhlistaa. Löimmekin sitten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä Donistahan tuli viime vuoden lopulla insinööri YAMK, ja juhlimme sitä samalla.

Vaikka nämä kuvat tässä ovat varsin herkkupainotteisia, vieraitakin oli yllin kyllin. Kolmisenkymmentä kai yhteensä, ja liki puolet siitä määrästä alle kouluikäisiä. Menoa ja melskettä siis riitti ja hienosti Itukin jaksoi lajitovereiden seassa ravata.

Lahjoja emme toivoneet, muun muassa KonMarista johtuen, mutta tulihan niitäkin vähän. Skumppa ei lopu taloudesta vieläkään ja kukkia on yllin kyllin. Berliiniteemaisesta herkkukassista olen popsinut jo pari pretzeliä katsellen korurasiaan laitettua muurinpalaa.

Oli hieno päivä ja hienot juhlat!
Kakkuakin saamme syödä vielä muutaman päivän... Se muuten on tehty tällä Suklaa-mansikka naked cake -ohjeella. Gluteenittomissa tuulihatuissa oli savulohitäyte ja kakkutikkareissa sisällä sitruunatuorejuustoa sekä gluteenitonta sitruuna-jogurttikakkua.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Olen lapsi järvellä









Happoradion Itä-Suomessa tuulee soi päässä jo paljon ennen Joensuuta.
Ulkona on helle ja lehmiä järvessä. Lapsi nukkuu auton takapenkillä ja minä neulon edessä huivia.
Joensuun torilla juodaan kahvia ja pillimehua Marttakahviossa.
Ravintolassa liian lyhyille päiväunille jäänyt lapsi meinaa nukahtaa syliin.
Ulkona maata ruoskii kaatosade.
Pielinen on tyyni kun ehdimme hotelliin, joka tuo mieleen rippileiripaikan.

Aamulla ajetaan Kolin rantatietä.
Ranta näkyy kahdesti.
Lapsi oksentaa takapenkillä päälleen.
Huipulla riidellään jostain todella tähdellisestä.

Sitten laskeudutaan alas.
Syödään jäätelöä. Ajetaan kotiin ja valutaan kohti loman loppua.
Heinäkuun loppua.
Sitä, mitä arjeksi sanotaan.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Ajatuksia vaatteista ja KonMarista


Säännöllisin väliajoin alan tuskailemaan kotimme tavarapaljouden kanssa. Paljon kehitystä on jo tapahtunut enkä usko olevani enää samanlainen hamsteri kuin joskus aiemmin. Useimmiten en enää tunne tuskaa luopuessani tavaroista.

Halusin kuitenkin vielä vähän lisäpotkua, sillä totuus kaikesta huolimatta on, että meillä on edelleenkin ihan liikaa tavaraa. KonMarin saaminen lainaan kirjastosta ei ollutkaan ihan helppo juttu. Useamman kuukauden jouduin sitä jonottamaan, mutta en halunnut ostaa kirjaa, sillä se olisi tuntunut aatteen vastaiselta. Tällä viikolla kirja vihdoin tuli ja nyt olen lukenut siitä ehkä yhden kolmasosan. Sitten olikin pakko päästä aloittamaan. Eilen kävin läpi vaatevarastoni, joka hupeni puolella. Tänään vuorossa olivat käsilaukut.

Tässä tyhjennyksen äärellä olen tehnyt muutamia havaintoja vaatevarastostani ja päätin kirjoittaa ne ylös. Jos totta puhutaan, tuo ylläoleva lista pitäisi kiinnittää tukevasti lompakkoon, jotta sitä ehkä tulisi vilkaistua kaupan kassalla ennen maksutapahtumaa.

1. Ruskea ei yksinkertaisesti vain sovi minulle. Tai saattaa se sopiakin, mutta ei henkisesti. Minä en ole ruskea ihminen, minä olen musta ihminen. Siitä huolimatta yritän aina välillä ruskeutua. Ostan ruskeita juttuja, jotka kaupassa tuntuvat kivoilta, mutta kotona eivät ja sitten ne hautautuvat vaatekaappiin. Vihreän kanssa on vähän sama juttu, samoin sinisen, vaikka jotkin sinisen sävyt ovatkin onnistuneet luikertelemaan vaatevarastooni ja ihan käyttöön asti. Mutta se ruskea. Ei. Enää. Ikinä.

2. Liian lyhyet mekot ovat aikamoinen ongelma, kun ihmisellä on pituutta 187 senttiä. Liian paljon on niitä tullut ostettua juuri sillä perusteella, että voihan sitä pitää vaikka legginsien kanssa. Siinä vaiheessa kun suurin osa mekoista on legginsien kanssa pidettäviä, ei ole kivaa enää kellään. Uskokaa pois.

3. Huonoa materiaalia olevia vaatteitakin on tullut ostettua. Muun muassa yksi legginsien kanssa pidettävä mekko, joka on niin hiostava, ettei sitä tahdo pitää minkään kanssa. Kaupassa sekin oli olevinaan kiva, kun en pysähtynyt ajattelmaan asiaa loppuun asti.

4. Tarvitseminen onkin aika kinkkinen juttu, sillä mitä sitä nyt ihminen ylipäätään tarvitsee? Ei kovin montaa vaatetta ainakaan. KonMarin oppien mukaistahan tarpeellisuuden miettiminen ei taida olla (ainakaan sitä ei ole mainittu siinä kirjan ensimmäisessä kolmanneksessa), mutta ehkä sen miettiminen vaatekaupassa voi olla hyvä juttu.

Uusi vaatevarastoni on siis aika tavalla pienempi. Ne vaatteet, jotka ennen veivät kaksi ikealipaston laatikkoa, mahtuvat nyt yhteen. Kaksi vaatehuoneen hyllyä täyttäneet vaatteet mahtuvat puolelletoista hyllylle e-rit-täin väljästi aseteltuna. Käsilaukut mahtuvat sille jäljelle jääneelle hyllynpuolikkaalle. Henkarivaatteilla on tilaa heilahdella ja luoda syyttäviä silmäyksi Donin täpötäysille vaatetursukekasoille.

Ja minä olen täysin zen siihen asti, kun siirryn eteenpäin projektissani.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Tuplajuhlat




Viime sunnuntaina vietettiin Imatralla isukin luona nimipäiviäni sekä ensimmäistä osaa valmistujaisistani.

Vaikka lomaviikkomme Imatralla ei ollut mitenkään järin lämmin, tupsahti sunnuntaiksi kätevästi helle. Sen ei tietysti olisi pitänyt yllättää, sillä aivan samoin kävi heinäkuussa 2011, kun vietimme Donin kanssa kihlaisia kotikodissani. Niihin juhliin ostetuille tuulettimille tuli taas käyttöä.

Minä vietin kunnon karjalaisemännän tavoin aamupäivän hellan äärellä ja leivoin sitruuna-marenkitorttua ja feta-pinaattipiirakkaa. Molemmista tuli oikein makoisia vaikka oikaisinkin käyttämällä valmiita piirakkapohjia. Niitä pyöreitä, ettei se taikinan vuokaan levittäminenkään olisi ollut liian vaikeaa.

Äidin luonnollisesti olisin toivonut olevan näissä juhlissa paikalla, mutta se nyt vain ei mennyt niin. Onneksi muut iäkkäämmät sukulaiset ja ystävät kuitenkin pääsivät tulemaan.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kun tuntuu kesältä



Se hetki, kun tuntuu kesältä:
Iho on saunomisesta pehmeä ja jokivedestä viilentynyt.
Kodasta nouseva savu hiipii sieraimiin.
Joki tyyntyy ja pilvet alkavat rusottaa.
On syöty ja juotu ja piirretty yhdessä kuvia, ihan niin kuin lukion historian tunneilla.
Pienimmäinen nukahtaa äitinsä syliin ja ympärillä on ihmisiä, jotka on tuntenut niin kauan, ettei osaa laskea.

Siitä kesässä on kyse.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Mökkimuistoja








Kun olin lapsi, koko kesäloma vietettiin kesämökillä.
Kaikki kaksitoista kuukautta. Tai siltä se ainakin tuntui pienestä ihmisestä.
Joka päivä syötiin kalaa sillä äiti ja isä laskivat iltaisin verkot.
Isä kävi veneellä kaupungissa töissä ja minä tunnistin Evinruden äänen jo kaukaa, kun isä illalla palasi.
Parhaan lapsuusystävän kanssa puljattiin vedessä ja leikittiin barbeilla.
Aurinko luonnollisesti paistoi aina.

Itu oli mökillä toista kertaa elämässään, ensimmäistä kertaa yötä.
Saunoi tätsyn kanssa ja nukkui samassa kammarissa.
Napsi mustikoita suuhunsa pensaikosta.
Minä keräsin elämäni ensimmäiset kanttarellit ja uskaltauduin Saimaaseen kalseasta ilmasta ja vedestä huolimatta.

Mökillä muisto lapsuudestani häilyy selkeimpänä.