Kesän alku



Don on ajamassa toista kuormaa Tampereelle ja minä olen viettänyt mimmien kanssa viikonloppua askeettisesti kalustetussa kodissa. Pööllä on vielä sänky, me toiset nukumme lattialla. Sohvan saan (ehkä) myytyä tänään ja tuolinrimpulat loppusijoitetaan alkuviikosta. Kotona oleilu alkaa siis olla aika tylsää, koska lelujakaan ei kamalan montaa enää ole. Ihan riittävästi kuitenkin, ainakin minun mielestäni.


Mimmit heräsivät lauantaiaamuna jo seitsemän jälkeen ja innostuivat ehdotuksestani käydä vielä kerran Nallikarissa leikkimässä. Innostuksella saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että lupasin viedä heidät jäätelölle, jos kioski on auki. Ja olihan se.


Olimme rannalla miltei kaksi tuntia ja pitempäänkin olisimme viihtyneet, jos lounasaika ei olisi painanut päälle. Kuten kuvista näkyy, meri oli lähes peilityyni ja joutsenpariskunta uiskenteli rannan läheisyydessä siipiään lotkauttamatta. Ihmisiä Nallikarissa oli aamupäivällä yllättävänkin vähän, joten aika rauhassa siellä sai leikkiä ja puuhailla. Vähän tuli kuitenkin sellainen fiilis, että Oulu yritti ihan kiusallaan näyttää parhaimmat puolensa ennen lähtöämme.

Kommentit

Suositut tekstit