Lähdön tunnelmaa ja vinkkejä muuttoon
Nyt tuntuu, että lähdemme salaa. Juhlat jäävät pitämättä ja heipat on sanottava somessa tai muuten etänä.
Vähän jäähyväishengessä pysähdyin aamulla räpsimään kuvia Toivoniemen värikkäistä taloista ja Hupisaarten edustan suihkulähteistä. Viimeiset kaksi vuotta ne ovat olleet melkein päivittäinen maisema ja sitä ennenkin ehdin niitä katsella vähän on/off useamman vuoden. Nyt joudun sanomaan niillekin hyvästit.
Laskimme, että tämä on yhdeksäs muutto, jonka Donin kanssa yhdessä teemme. Kymmenen vuotta sitten minä muutin Lahesta Ouluun, kolme vuotta sitten muutimme perheenä Oulusta Berliiniin ja kaksi vuotta sitten Berliinistä Ouluun. Väleihin mahtuu kaikenlaisia paikkakunnan sisäisiä muuttoja ja minun yliopisto-opiskelumuuttoni Rovaniemelle, Rovaniemellä ja Rovaniemeltä.
Muuttohommat kohti Tamperetta ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että ensimmäinen kuorma sinne on jo viety. Lisää laatikoita pitäisi pakkailla juuri tälläkin hetkellä... Siinäpä muuten paras vinkki tällä muuttokokemuksellani: käytä/vuokraa standardikokoisia muuttolaatikoita. Niiden kuskaaminen on todella paljon helpompaa, kuin kaikkien epämääräismuotoisten nyssäköiden.
Vielä toinen vinkki:
Merkitse selkeästi laatikoihin mihin huoneeseen ne tulee uudessa asunnossa viedä. Helpottaa kummasti tavaroiden kantamista ja purkamista.
Jos muuttoaihe kiinnostaa, niin nämä vinkit ja mahdolliset mieleen tulevat muut vinkit löytyvät Insta-profiilini @heikirsi kiinnitetyistä stooreista.
Minustakin tuntuu, että lähdette salaa, kuin varkaa. Valmiiksi ikävä teitä, vaikka tietenkin nähdään, jossain, joskus, ainakin somessa usein!
VastaaPoistaTää lähtö menee kyllä niin väärin. :\ Mutta minkäs teet. Totta kai me nähdään! Aina ja jatkuvasti! Somessa ja retriiteillä ja muutenkin. ;)
Poista