Mummolassa on jo kesä
Pääsi kesä yllättämään mummolassa.
Ajelimme Jyväskylään torstaina ja heti kun oli tavarat purettu autosta, piti lähteä ostamaan minulle shortsit. Ei sitä ihminen osannut kahdenkymmenen asteen helteeseen varautua, kun Oulussa oli (ja on edelleen) just ja just viisitoista astetta.
Helteestä huolimatta pikkuinen lomamme meni hyvin. Pääsimme Donin kanssa teatteriin, joka arvottiin ihan vain sen mukaan, mihin sattui liput saamaan. Päädyimme katsomaan Huoneteatteriin gangsteriparodiaa nimeltä Laittoman rajoilla, joka selvisi vasta paikan päällä lukiolaisten tekemäksi näytelmäksi. Olihan siinä toki puutteensa, mutta ei näytelmä huono ollut. Tarina oli viihdyttävä, moni näyttelijäsuoritus erinomainen ja oli kieltämättä hauska seurata, miten hyvin valtavan suuri esiintyjäporukka homman hoiti aika pienellä lavalla. Esityksen jälkeen menimme romanttisesti syömään grilliruokaa Jyväsjärven rantaan.
Idusta on aina hauskaa päästä mummolaan, vaikka hän ei automatkasta oikein pidäkään. Perillä saa kaikenlaista herkkuja ja mummo ja pappa viitsivät juoksuttaa Itua ympäriinsä, leikkipuistoissa ja siirtolapuutarhamökillä.
Löysinpäs kivaan blogiin. Kauniin keväisiä kuvia! Jään seurailemaan jatkossakin :)
VastaaPoistaHei vaan ja tervetuloa! Mukavaa, että pidit kuvista. :)
PoistaMummolat on parhaita paikkoja jos haluaa itse vähän lastenhoitovapaata. Tosin jos haluaa itse keskusteluseuraa, se saattaa jäädä vähemmälle, kun isovanhemmat uppoutuvat mummoilemaan ja pappailemaan. Mutta tärkeintä on, että sukupolvet kohtaavat ja lapset saavat erilaisia kokemuksia ja saavat välillä kaiken huomion ja hellyyden mitä siellä mummolassa on tarjolla.
VastaaPoistaHyvin tiivistit mummolan olemuksen! :)
PoistaMulla itsellänihän ei mummolamuistoja juuri ole, kun viimeinen isovanhempi kuoli ollessani viisi. Sen takia tuntuu vielä tärkeämmältä, että Itu saa tuollaisia kokemuksia. Ja itse saa tietenkin sitä lepoa, kun toiset jaksavat ravata vintiön perässä... :)
Olette tekin siis päässeet jo maistamaan kesää! Ihania kuvia!
VastaaPoista