Tsuku tsuku lähdetään
Nyt se Kauan Odotettu Junamatka on takana.
Eilen istuimme Idun kanssa yhdeksän tuntia junassa ja matkasimme ukin luota kotiin. Itu on jopa noin pitkällä matkalla aika mainio matkakumppani, vain kerran alkoi vähän kiukuttaa. Päiväunet toki normaalin kolmen tunnin sijasta kestivät vain kolme varttia, mutta hyvin niilläkin jaksettiin.
Minä sain kolmivuotiaalta kanssamatkustajalta luennon Turtleseista ja hämähäkkimiehestä. Sama nuori herrasmies tarjoili Idulle porkkanatikkuja ja välipalakeksin. Toinen nuori herrasmies leikki Idun kanssa kirjastoa junan leikkipaikalla, mutta se loppui kun Idun mielenkiinto lopahti. "Sä et tottele mua!" protestoi leikkikaveri, mutta Itu viis veisasi.
Yksi asia minua alkoi vaivata matkallamme.
Nimittäin se, että toiset vanhemmat kutsuivat Itua tytöksi.
Itsehän puhun toisista lapsista luontevasti toisina lapsina, isompina lapsina tai vauvoina. Ihan vain siksi, ettei sillä sukupuolella ole mitään väliä tuossa iässä (jos on myöhemminkään) ja että kaikista lapsista nyt vaan ei pysty sitä sukupuolta päättelemään ulkonäön perusteella. Minä siis sanon, että älä ota kirjaa toisen kädestä, nyt on toisen lapsen vuoro, anna vauvan mennä ensin ja niin edelleen. Siksi oli hämmentävää kuulla Itua koskevia lauseita; tyttö oli siinä ensin, varo kun tyttö laskee liukumäestä... Hämmentävää tämä oli siksi, etten ollut huomannut oman puhuttelutapani olevan niin erilainen. Hämmentävää oli myös se, että löysin itseni pohtimasta sitä, voiko joku pahastua siitä, että kutsun hänen lastaan, hmm, lapseksi...
Oli siis varsin ajatuksia herättävä junamatka ja ensimmäistä kertaa ei tullut sitä noin kuuden, seitsemän tunnin kohdalla tapahtuvaa hyytymistä, että eikö tämä matka ikinä lopu. En minä silti ihan ensi viikolla tahtoisi uudestaan mennä.
Eilen istuimme Idun kanssa yhdeksän tuntia junassa ja matkasimme ukin luota kotiin. Itu on jopa noin pitkällä matkalla aika mainio matkakumppani, vain kerran alkoi vähän kiukuttaa. Päiväunet toki normaalin kolmen tunnin sijasta kestivät vain kolme varttia, mutta hyvin niilläkin jaksettiin.
Minä sain kolmivuotiaalta kanssamatkustajalta luennon Turtleseista ja hämähäkkimiehestä. Sama nuori herrasmies tarjoili Idulle porkkanatikkuja ja välipalakeksin. Toinen nuori herrasmies leikki Idun kanssa kirjastoa junan leikkipaikalla, mutta se loppui kun Idun mielenkiinto lopahti. "Sä et tottele mua!" protestoi leikkikaveri, mutta Itu viis veisasi.
Yksi asia minua alkoi vaivata matkallamme.
Nimittäin se, että toiset vanhemmat kutsuivat Itua tytöksi.
Itsehän puhun toisista lapsista luontevasti toisina lapsina, isompina lapsina tai vauvoina. Ihan vain siksi, ettei sillä sukupuolella ole mitään väliä tuossa iässä (jos on myöhemminkään) ja että kaikista lapsista nyt vaan ei pysty sitä sukupuolta päättelemään ulkonäön perusteella. Minä siis sanon, että älä ota kirjaa toisen kädestä, nyt on toisen lapsen vuoro, anna vauvan mennä ensin ja niin edelleen. Siksi oli hämmentävää kuulla Itua koskevia lauseita; tyttö oli siinä ensin, varo kun tyttö laskee liukumäestä... Hämmentävää tämä oli siksi, etten ollut huomannut oman puhuttelutapani olevan niin erilainen. Hämmentävää oli myös se, että löysin itseni pohtimasta sitä, voiko joku pahastua siitä, että kutsun hänen lastaan, hmm, lapseksi...
Oli siis varsin ajatuksia herättävä junamatka ja ensimmäistä kertaa ei tullut sitä noin kuuden, seitsemän tunnin kohdalla tapahtuvaa hyytymistä, että eikö tämä matka ikinä lopu. En minä silti ihan ensi viikolla tahtoisi uudestaan mennä.
Putosin kyllä hiukan kärryiltä tuossa tytöksi kutsumisasiassa. Suomessa syntyy lähes 60 000 lasta vuodessa ja vain noin kahdenkymmenen sukupuoli on epäselvä. (Tässä luvussa ei tietenkään ole niitä, jotak tuntevat syntyneensä väärään sukupuoleen.) On siis todella melkoinen fakta, että ihmiset syntyvät tyttöinä tai poikina. Se on asia, josta voi iloita ja sitä saa pitää iloisesti esillä. Sinun tapasi kutsua lapsia on tietysti myös ihan ok, mutta on myös todella ok kutsua lapsia myös tytöiksi tai pojiksi. Se ei ole mitenkään asian korostamista väärällä tavalla vaan yksinkertaisesti normaalia. Sukupuolella ei kai sinänsä ole väliä, mutta faktoja ei kannata kieltääkään.
VastaaPoistaVakkarilukija.
Olet aivan oikeassa, että on ihan ok kutsua lapsia tytöiksi ja pojiksi. Sitä en tässä halunnut kritisoida, vaikka se minulle vieras ja, noh, sanotaan nyt suoraan että turha, puhetapa onkin. Se, mikä minua tässä ihmetytti, oli oikeastaan oivallus, että niin todellakin tehdään ja yleisesti. Siinähän ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä, mutta tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun niin kävi.
PoistaVauvana Itua usein sanottiin pojaksi tai sitten ei sanottu mitään. Tietenkään, sillä eihän vauvoja tarvitse pyytää varomaan toisia lapsia, kun eivät ne vielä juurikaan leiki yhdessä. Nyt isompana emme kauheasti ole päässeet leikkimään toisten kanssa, koska leikkipuistossa harvoin on ketään. Idun kerhon puhetavoista minulla taas ei ole kokemusta, koska en siellä ole paikalla.
Meille on siis kehkeytynyt normaaliksi tavaksi puhua lapsista ja toisista ja vauvoista ja aikuisista. Siksi kuulosti hirmu vieraalta tuo tytöttely.
Ja entäs sitten se hetki, kun ensimmäisen kerran et olekaan enää "tyttö" vaan "täti"... Muistan sen tapahtuneen itselleni joskus parikymppisenä ja olin siitä järkyttynyt pitkään.
VastaaPoistaTavallaan ihan ymmärrettävää ja ok määritellä ihmiset sukupuolen mukaan, mutta tavallaan, kuten sanoit, ihan turhaa. Sukupuolisensitiivinen puhetapa ihan oletuksena on aika hieno juttu. Ei tartte sitten kakistella, kun ei osaakaan laittaa jotakuta oikeaan lokeroon.
Hahaa, mä olin yläasteen tet-harjoittelussa kirjastossa, kun mua ekan kerran täditeltiin...
PoistaOnhan se kanssaihmisten määrittely sukupuolen mukaan aika piintynyt tapa itse kullekin. Yliopistolla oli kerran luennoimassa UCLAsta proffa Sandra Harding, joka on tuohon sukupuolentutkimukseen perehtynyt. Hän kertoi, että edelleen kysyy vauvoista ensimmäisenä niiden sukupuolen, koska se kysymys vain tulee ulos niin automaattisesti. :) Että on kai se sitten aika pinttynyt tapa, tuo sukupuolen tuijottaminen.
Syytän maanantaita siitä, että työnnän lusikkani tähän soppaan...
VastaaPoistaSe, että en itse viittaa toisiin lapsiin tyttöinä tai poikina johtuu ihan simppelisti siitä syystä, että ulkonäön perusteella en asiaa voi satavarmasti päätellä ja virhearvioita tapahtuu jatkuvasti. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen sivusta kuullut, kun joku oikaisee asian. Oman poikalapseni sukupuoli on arvioitu tytöksi yllättävän harvoin, kun otetaan huomioon kuinka "epäsovinnaisen" värisissä vaatteissa hän toisinaan on.
Kyseessä on ihan sama ilmiö kuin se, että en mene onnittelemaan isomahaiselta näyttäviä tuttuja tulevan perheenlisäyksen johdosta.
Oma lapseni (isompi) viittasi vaikka kuinka pitkään muihin lapsiin vain lapsina, joskus esikoululaisena alkoivat sukupuolten erot askarruttaa, ja taitavat askarruttaa tälläkin hetkellä. Mutta eipä siitä sen enempää täällä...
Kiitos lusikastasi sopassa! :)
PoistaMinullehan kävi junamatkallamme myös niin, että yhden lapsen sukupuolta arvoin mielessäni tovin. Ensin katsoin, että kas poika... ei kun tyttö... ei kun onhan se poika... Enkä kyllä tiedä kumpi hän oli, sillä en saanut selvää nimestä jolla isä häntä kutsui. Sikäli kun sekään olisi asiaa selventänyt.
Eli juurikin tuosta syystä on varsin kätevää olla kutsumatta lapsia muiksi kuin lapsiksi. :)