"Vauva-ajasta pitää nauttia, se on niin lyhyt ja kohta sitä tulee ikävä"

Tuohon tyyliin useampikin ihminen taisi kommentoida joko netissä tai naamatusten silloin kun Itu oli ihan pikkuruinen.

Ei muuten pidä paikkaansa.

Hetkeäkään en ole ikävöinyt Idun vauvuutta. No okei, olihan sellainen pieni palleroinen olento tosi liikuttava ja veikeä ja helppo siirtää paikasta toiseen, mutta enimmäkseen vauva-aika oli rasittavaa ja ärsyttävää.

Tämä ajatus tuli eilen vaihteeksi mieleeni, kun teimme Idun kanssa kaksin retken kaupunkiin. Mukana meillä oli avainten, kännykän ja rahojen lisäksi kärrin taskussa puhdas vaippa ja pillimehu. Pillimehu juotiin puistossa, vaippa on edelleen kärrin taskussa.

Toista se oli vauvuuden aikana. Piti olla varavaatteita ja maitopulloa ja maitopurkkia ja ruokapurkkia ja ruokaliinaa ja kosteuspyyhettä ja harsoa ja aurinkosuojaa ja ja ja. Aina oli ruoka-aika tai uniaika. Piti lämmittää maitopulloa tai ruokapurkkia. Ihan alkuvaiheessa piti vielä yrittää sitä hirveää asiaa, eli imetystä. Kaikkien näiden käytännönhaasteiden päälle vielä se, että itse oli ihan pihalla siitä, miten joku semmoinen olento kuin vauva toimii. Että kiitosta vaan, en ole hetkeäkään kaivannut vauva-aikaa.

En siitäkään huolimatta, että Itu oli vauvana huomattavasti säyseämpi. Ei parkunut eikä huutanut, toisin kuin tällä hetkellä, kun jokin asia ei häntä miellytä. Kuten vaikka bussimatka. Pieni ihmisemme ei viihdy juurikaan aloillaan, vaeltelee ruokapöydästäkin minne sattuu, ei syö jos ei ole mieleistä ruokaa, tahtoisi vain kiikata tai syödä hiekkaa tai katsella kännykästä kuvii. Eikä etenkään kuule ollenkaan mitä sanotaan, jos sanottuun sisältyy puolikaskin kieltosana.

Siitäkin huolimatta tuommoinen vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen henkilö tuntuu minusta paljon helpommalta kuin vauva. Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan ja joskus jopa neuvottelemaan. Hän tietää, että isi tulee illala töistä, pyörällä, pypärä päässä, tahtoo maitoo ja hilloo ja monesti myös pullaa, mitä lähes yhtä monesti ei ole tarjolla. Tahtoo syliin ja huomaa kerhossa että äiti tuli. Osaa sanoa ruoan jälkeen kiitti! ja tietää että ruokaa seuraa pasti(lli). Tietää, että omassa polvessa on mustelma ja pipi, huomaa kun joku kaatu ja osaa luetella perheenjäsenet: äiti, isi, maito.

Että kyllä vaan.
Paljon hauskempaa on taaperon kanssa.