Aamun valossa

Minä en ole koskaan ollut aamuihminen eikä minusta semmoista saa. Siksi auringonnousujen ja aamu-utuisten niittyjen valokuvaaminen jää minulle usein vain haaveeksi. Tänään olimme kuitenkin poikkeuksellisen varhain liikkeellä, kiitos sen, että tätsy piti kiikuttaa junaan. Tai ehkä puoli kymmenen sunnuntaiaamuna ei jollekin ole varhain, mutta minulle se on.

Puolivahingossa päädyimme tekemään pienen kävelyretken keskusta-alueille, joilla harvemmin tulee liikuttua. Ihmettelimme sorsia ja kasteesta kimaltavia hämähäkinseittejä. Haikailimme vanhojen puutalojen perään.

Kotona söimme lihapullia ja kellahdimme päiväunille. Don nukkui kaksi tuntia, minä nukuin kolme tuntia ja Itu nukkui neljä tuntia. Hyvä niin, yöllä kun tuli hiukan valvottua, kiitos pienen vaeltelevan nuhanenän.