Minä en tiedä mitään kauniimpaa kuin sinä


Altes Museum

Altes Museum

Roomalaisia kolossaaliveistoksia Altes Museumissa.

Berliner Dom

Berliner Dom
Helatorstaina Berliinissäkin olivat kaupat kiinni, joten pyhitimme sen päivän museoille. Tai oikeastaan museoturneemme alkoi jo keskiviikkona, jolloin kävimme Bauhaus Archivessa. Koska aikaa oli oleskella kaupungissa vain kolme kokonaista päivää, päätimme jättää visiitiin Dessaussa sijaitsevaan Bauhausiin väliin ja minä tyydyin museoon, joka esitteli pintapuolisesti olennaisimmat osat tuosta perinteikkäästä muotoiluoppilaitoksesta.

Suloinen puolisoni tuli mukaani myös museosaaren Altes Museumiin, jossa (kolme vuotta vanha) matkaopaskirjamme kertoi ihanan Nefertitin rintakuvan sijaitsevan. Kiersimme kaksi kerrosta antiikin ajan potteja, vaaseja ja veistoksia ja sitten vasta selvisi, että Nefertiti olikin Neues Museumissa. Joten raahauduimme vielä sinnekin ja olihan se vaivan arvoista. En yritä kuvailla veistosta sillä ei sille ole sanoja. Tyydyn vain toteamaan, että tuo reilut kolmetuhatta vuotta vanha esine on varmastikin kauneinta mitä olen nähnyt.

Don olisi kaiketi halunnut käydä DDR-museossa, mutta sinne voimamme eivät enää riittäneet. Ja minä olisin halunnut nähdä Berliner Domin sisältä, mutta sekin jäi tällä erää väliin.

* * *
We went through only few museums and saw amazing things and still got our feet aching. I would have wanted to go to Dessau to see the real Bauhaus school but 'cause we had so little time there was no sense to spend one day travelling to Dessau and back. Luckily there is Bauhaus Archive in Berlin and we went there.

Don, who's not so enthusiastic about museums and culture, was really sweet and came to museum island with me. We walked through ancient Greece and Rome in Altes Museum and only after that found out that the bust of Nefertiti is not there anymore. That's why we had to go to Neues Museum too. I'm not trying to describe Nefertiti. She's way beyond all words. More beautiful than anything I've ever seen.

Kommentit

  1. Nuo Bauhaus-jutut ovat taas meiltä jääneet väliin kummallakin kerralla. Ehkä ensi kerralla. Nefertiti on tosiaan jotain sellaista, jota on aika vaikea sanoin kuvailla, kertakaikkisen upea teos. Uskomatonta ajatella, kuinka vanha se jo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Nefertiti veti melko lailla sanattomaksi. Ja Dessaun Bauhausiin on joskus vielä päästävä, mutta eiköhän se siellä pysy odottelemassa meitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit