The only way is up

Tämä lienee kaikkien aikojen hörhöin huuhaablogimerkintä, jonka olen koskaan tehnyt. Ja kenties tulen tekemään. Yleensä jaksan innostua elämänparannusoppaista ja vastaavista tasan puoli tuntia, mutta nyt päätin jaksaa innostua Julia Cameronin Tie luovuuteen -opuksesta. Kun sen sai Hulluilta päiviltä niin halvallakin... Nyt olen jo peräti kahtena päivänä jaksanut kirjoittaa kirjan opetusten mukaan aamusivuja, joiden tarkoitus on tyhjentää pää ja ajan myötä edesauttaa luovuuden pääsemisessä valloilleen. Muihin harjoituksiin en ole vielä ehtinyt syventyä.

Minusta on jo pitkään tuntunut, että minussa olisi potentiaalia paljon enempään. Luovuuden saralla siis. En vain tiedä miten sen saisi esiin ja kuinka sitä toteuttaa. Vanhempani ovat aina kannustaneet minua kaikkeen luovaan, joten lapsuuden traumoista ei ainakaan ole kyse. Ja vaikka elämääni osui yhdeksän vuoden synkeä ajanjakso, jolloin kaikki taide ja siihen viittaavakin oli muka turhaa, olen siitäkin päässyt jo yli.

Siitä huolimatta jossain odottaa edelleen se kirja, jota en ole vieläkään saanut kirjoitettua. Miksi?

Olenko vain liian laiska ja saamaton? Pelkäänkö yrittää oikeasti, jos en vaikka onnistuisikaan? Pelkäänkö negatiivista kritiikkiä? Heittäytymistä "taiteilijaksi", koska eihän sillä voi toimeentuloaan hankkia?

Oi Julia Cameron ja aamusivut, antakaa vastaus!