Kirveelle töitä

Olen siitä(kin) outo, että saan suunnatonta tyydytystä siitä, että voin sanoa omistavani kirveen.

Kyllä, kirveen.

Ihan tavallisen Fiskarsin yleiskirveen. Muut työkalut, kuten Ikean työkalusetti vasaroineen ja ruuvimeisseleineen ei tuota ollenkaan samanlaisia tunteita. Hieman kirvestä siistimpää olisi kenties omistaa vesuri, mutta sitä minulla ei (vielä) valitettavasti ole. Tai moottorisaha, mutta se menisi jo vähän liiallisuuksiin.

Tänään pääsin kaivamaan rakkaan kirveeni naftaliinista, sillä taloyhtiön vihdoin roudattua pihamaalle siirtolavan lauantaisia pihatalkoita varten, sain aikaiseksi ryhtyä pensasaidan leikkuuseen. Tässä kohtaa käsite pensasaita on kuitenkin ymmärrettävä hyvin väljästi. Sen virkaa nimittäin toimitti viisi reilun parimetristä pensasmaista puuta, joiden tarkempi lajiselvitys jäi tekemättä. Ja tästä syystä tarvitsin kirvettäni. Pensassakset eivät nimittäin ihan riittäneet.

Lisäksi sain laajat valtuudet karsia pihamaan pihlajaa sekä koristeomenapuuta. Melko varomaton valtuutus herraltani, mutta en sitten pistänyt kumpaakaan ihan säpäleiksi, vaikka kiusaus kyllä oli.

Nyt meidän pihamme on myös taloyhtiön ensimmäinen, joka on haravoitu. Kenties tällä voisi hankkia jotain taloyhtiökohtaisia marttyyriyspisteitä, mutta syy oli ihan käytännöllinen. Emme pääse pihatalkoisiin (kyynel...) ja siirtolava viedään kai jo maanantaina pois. Eikä mulla ollut muutakaan tekemistä. Paitsi koulutöiden ja lopputyön välttelyä.

Olin myös ilkeä ja kiusasin hetken pihalla useana päivänä vipeltänyttä siiltä. Raukka ajoi itsensä nurkkaan ja koska onnistuin hakemaan kameran, joutui hän vastentahtoisesti poseeraamaan. Lienin taas kohtuullisen huvittava näky kontatessani pihavajamme edessä ja sihtaillessani ahtera pystyssä siilipoloa. Sillä saa kai niitä taloyhtiökohtaisia kylähullu-pisteitä.