torstai 30. kesäkuuta 2016

Puutarhaleikkejä







Ruotsin matkamme tunnelmissa jatketaan edelleen. Olen siis edellisen kerran käynyt tätini luona Göteborgissa 27 vuotta sitten. Muistikuvat paikasta olivat varsin hataria, eikä minusta "yllättäen" ollut juurikaan apua suunnistaessamme perille. Vähän hukassa oli navigaattorikin, sillä tädin kotikadun alkupäätä oli siirretty viitisenkymmentä metriä.

Selkein muistikuva minulla oli tädin talosta, joka sekin oli vuosien saatossa mystisesti pienentynyt. Pohjapiirros oli kuitenkin säilynyt aika selkeänä mielessäni. Sitä en muistanut, miten metsän keskellä talo tuntui olevan. Todellisuudessa naapureita on aika lähellä, mutta tonttia ympäröivä kuusikko tarjoaa hyvän illuusion korven keskellä asumisesta.

Keväämmällä pohdiskelin täällä blogissa asuinpaikka-asioita. Olen yli puolet elämästäni asunut omakotitalossa, mutta peruslaiskana en ole yhtään varma, jaksaisinko sellaisessa pidemmän päälle asua, jos se olisi oma. Tädin luona kuitenkin huomasin, että lapselle omakotiympäristö on aika mainio. Itu ravasi innoissaan sisään ja ulos ja sen saattoi melko hyvin sallia, sillä tietä tai muita vaaranpaikkoja ei juurikaan ollut lähettyvillä. Tädin kukat ja ruohikko tulivat hyvin kasteltua, kun pieni hortonomi sai kastelukannun käsiinsä. Juhannusiltana kastui myös pikkuserkku, joka epäviisaasti näytti nuoremmalleen, miten puutarhaletku toimii.

Huonoin puoli oman pihamaan rauhassa oli se, että Itu oli vaikea pyydystää sieltä sisään.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Puistopäivä göteborgilaisittain








Viime viikon torstaina pidimme Göteborgin reissullamme puistopäivän. Tai en tiedä pitikö meidän koko päivää olla puistossa, mutta jotenkin siinä vain kävi niin.

Aamusella suuntasimme Slottskogeniin, joka on yli sata vuotta ollut göteborgilaisten vihreä olohuone. Puistosta löytyy ilmainen eläintarha, joka tietysti kiinnosti. Alue oli aika laaja ja eläimet käyttäytyivät enimmäkseen siten, miten eläintarhaeläimet tuntuvat käyttäytyvän; eli olivat piilossa. Näimme kyllä hirviä, hanhia, pingviinejä, lampaita, riikinkukkoja, kanoja ja sun muita, kun oikein tähystimme. Lasten eläintarhassa Itu pääsi taputtelemaan possuja ja vuohia, vaikka eläimiä kiinnostavampaa taisi hänestä olla kaikki muu.

Varsin poikkeuksellisesti Itu torkkui päiväunet rattaissaan, joita Donin kanssa vuorotellen lykimme pitkin puistoalueen teitä. Lepovuorossa oleva pääsi lounastamaan ja seurustelemaan tätini kanssa Villa Belparcin terassille. Kun Itu heräsi ja alkoi tihkuttaa vettä, suuntasimme Lisebergin huvipuistoon, jossa serkkuni liittyi seuraamme. Itu uskaltautui kahteen laitteeseen, vaikka ihan ensimmäinen laite piti jättää väliin, kun tuli niin suuri parku. Viimeisestä laitteesta Itua taas ei saanut pois ilman parkua.

Kun täti ja serkku vahtivat Itua, pääsimme Donin kanssa yhdessä huvittelemaan, Emme tosin käyneet kuin yhdessä laitteessa, vesivuoristoradassa, mutta se oli kyllä hauskaa. Idea tosin hiukan vesittyi (heh heh) siihen, että koko huvipuistoilumme ajan satoi vettä. Mutta hauskuutta se ei vähentänyt onneksi lainkaan!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen merimatka










Itu pääsi ensimmäiselle merimatkalleen viime viikolla, kun seilasimme laivalla Ruotsiin. En ole ihan varma, mistä ajatus lähti, mutta helmikuun lopulla Don varasi laivamatkan Helsingistä Tukholmaan sillä ajatuksella, että siitä sitten autolla köröttelemme Göteborgiin maan toiselle laidalle. Tätini, äidin nuorempi sisko, on asunut siellä 1970-luvulta asti ja minä olen käynyt siellä kahdesti 1980-luvun lopulla. Oli siis hyvä aika tehdä uusintavierailu.

Kaikenkaikkiaan yli 2000 kilometrin edestakainen automatkamme sujui hyvin. Paikallaan oloa vihaavalla Idulla oli toki tylsää, mutta etenkin loppumatkasta hän hoksasi, että autossa on paras vain torkkua. Laivamatkailu oli kaiketi elämys pienelle matkaajalle, vaikka hän ei pallomereen ehtinytkään. Uni maittoi hyvin laivasängyssä rakkaimman pehmolampaan vieressä isin kuorsatessa yläpedillä.

Visiittimme Ruotsissa kesti matkoineen kaikkineen kuusi päivää. Kaikenlaista siinä ehti nähdä ja paljon jäi vielä näkemättä. Kovasti täti meitä houkutteli tulemaan uudestaan ja mikäpä estää niin tekemästä, hyvin me siellä viihdyimme. Edes juhannus ruotsalaisittain ei ollut mitenkään traumaattinen kokemus, mutta siitä(kin) lisää toisessa postauksessa.

Paluumatkan laivamme taittoi tyynellä merellä lumenvalkeassa sumussa. Siinä sellaisessa, josta monet merilegendat ja kauhutarinat ovat varmasti saaneet alkunsa.

Oranssia kesävauvalle



Jälleen on ystäväpiirin lapsiluku lisääntynyt yhdellä pienokaisella. Tervehdimme häntä neulomallani pikkiriikkisellä Aviatrix-myssyllä ja kettukortilla. Konkreettisesti yritimme käydä häntä tervehtimässä viikko sitten matkallamme kesälomalle, mutta itsepäinen kun selvästikin on, ei hän ollut halunnut vielä syntyä. Olemme siis toistaiseksi joutuneet ihastelemaan hänen ihanuuttaan vain valokuvitse.

Aviatrix on neulottu Garnstudio Drops Baby Merino -langasta, jota kului huikeat 17 grammaa. Oli muuten hirveän vaikea keksiä vauvalahjaneulottavaa, sillä enhän minä enää muista mitä vauvat käyttävät! Yleensä olen neulonut vauvanpeiton, mutta koska tällä uudella tulokkaalla on isoveli, jolle olen peiton neulonut, en viitsinyt toista tehdä samaan perheeseen. Lopulta sitten löysin aikoja sitten ostetun Aviatrixin ohjeen ja päädyin siihen. Suomen kesässä kun villamyssyllekin saattaa olla tarvetta. Hirveän kiva tuommoista pikkuista myssyä oli neuloa, vaikka jollain ihmeellä sain siihenkin kuukauden kulumaan...

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Rippikortti

Donin sukulaispoika pääsi tänään ripille ja sen ansiosta sain askarrella onnittelukortin. En olekaan rippikorttia aiemmin tehnyt, sillä edellinen kosketukseni rippijuhliin ylipäätään on vuodelta 1994, jolloin itse pääsin ripille. Kortin lopputulokseen olen itse aika tyytyväinen, vaikka aihe ei olekaan mikään erityisen revittelevä. Näin kirkosta eronneena ristejä ei kovin usein tule piirreltyä, joten oli siinä sillä tavalla vähän uutuudenviehätystäkin mukana.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Rannalla



Eilen oli mitä ihanin kesäpäivä.  Tänään ei, vaikka vesisade näyttääkin lakanneen.

Veimme mummon ja papan kanssa Idun siirtolapuutarhan rantaan läträämään. Vesi oli vielä aikamoisen kylmää, mutta hiekka ja hiekkalelut riittivät viihdykkeeksi. Välipalaksi syötiin herneitä ja mansikoita, jotka maistuivat hyvin vaikka eivät vielä kotimaisia olleetkaan.

Tässä mummolavisiitin ohessa olemme taas harjoitelleet vaipattomuutta ja kahtena päivänä Itu onkin selvinnyt vaipatta melko lailla kunnialla päiväuniin asti. Ihan kiva, että alta vuosikkaana aloitettu pottailu tuottaa vihdoin ihan kunnolla näkyvää tulosta.

Minulla oli tämän lomaviikon suhteen suuria suunnitelmia, mutta niistä juuri mikään ei ole toteutunut. Yhden neuletyön sain puolivalmiiksi ja sitten purin sen, koska se olisi ollut Idulle liian pieni. Toista lomakirjaa olen lukenut puoleen väliin, mutta luovuushaasteenikin on jäänyt jo monena päivänä tekemättä. Niin hyvin normaalin rutiinin rikkoutuminen sotkee ihmisen ajatuksia. Laiskuus ruokkii laiskuutta.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Liimaa ja höyheniä



Muutamassa päivässä on mummola saatu hyrskyn myrskyn.

Don joutuu ahkeroimaan töissä, joten me Idun kanssa seikkailemme Jyväskylässä mummon ja papan kanssa. Nuori askartelija on erityisen ihastunut höyheniin, jotka jäivät pääsiäisenä käyttämättä. Niitä on nyt pari päivää ahkerasti liimailtu, vähän joka puolelle. Papan tukkaankin höyheniä pitää käydä kiinnittämässä, tosin ilman liimaa onneksi.

Silloin kun ei askarrella, suunnataan leikkipuistoon tai takapihalle touhuamaan. Siirtolapuutarhamökillä on jo kerran käyty makkaraa paistamassa ja mummon viljelyksiä kastelemassa. Ei ainakaan veden puutteeseen jää kasvien kasvatus tänä kesänä, sen uskallan luvata.

Myös saunominen on suurta huvia mummolassa. Tai ei kai Itu juuri saunassa ehdi viipyä, kun on ehdittävä läträämään vannassa. Kaikessa tässä touhotuksessa on luonnollisesti se hyvä puoli, että uni maittaa. Niin yöllä kuin päiväuniaikaan.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Raakaa porkkanakakkua ja pohdintoja ruokavaliosta

Tuntuu, että olen kadottanut viimeisenkin innon ruoanlaittoon ja leipomiseen. Oletan, että syy on joulukuussa aloittamassani sokeri- ja vehnälakossa, joka tosin on koko ajan mennyt maltillisempaan suuntaan. Paljon lakko on saanut aikaiseksi, eniten kai pääkopan sisällä. Monien herkkujen kohdalla on käynyt niin, että niiden näkeminen nostaa ensimmäisenä mieleen sen öllöttävän olon, joka niiden syömisestä usein tulee. Ei mikään huono muutos, sanoisin.

Etenkin alkuvaiheessa ns. ton-ton-ruokavalioni aiheutti kovasti päänvaivaa ja pitkälti siitä syystä olen sitä liennyttänyt. Tänäänkin tuli tehtyä avokadopastaa tavallisesta pastasta, vaikka se gluteeniton versiokin oli ihan ok. Poloinen vatsani, jonka tähden alunperin rupesin ns. leikkimään ruoalla, tuntuu myös kestävän satunnaisia sokeri- ja vehnäannoksia melko tyytyväisenä. Joskin tässä matkan varrella ehti käydä niinkin, että jossain mielenhäiriössä sorruin pussilliseen karkkeja. Noh, seuraavan päivän olinkin sitten kertakaikkisen kipeä. Mystistä lakritsinhimoa lukuunottamatta karkkia ei siis edes tee enää mieli.

Mutta leipominen. Se on jäänyt lähes kokonaan. Ei vaan huvita, koska ei huvita syödä leipomuksia. Vähän piti kuitenkin yrittää, kun Donilla oli syntymäpäivä. Olen aika monena vuonna tainnut leipoa synttärilahjaksi porkkanakakkua ja niin tein nytkin. Raakaversiona tosin, ohje on peräisin Virpi Mikkosen Kiitos hyvää -kirjasta. Olen tainnut pari raakakakkua tehdä ja aina se menee tuskailuksi. Pääasiassa sen takia, että taikinat jämähtävät tehosekoittimen pohjalle enkä meinaa saada niitä sieltä kaivettua pois... Että jokunen hetki sitä meni tässäkin kakussa, mutta lopputulos on ihan jees. Päivänsankari ainakin tykkäsi!

Nuori leivonta-apulainen oli kovasti tohkeissaan piirakkakakusta eikä olisi millään malttanut odottaa, että isi tulee töistä ja voidaan syödä sitä. Lopputuloshan oli luonnollisesti se, että kakku ei Idulle maittanut sitten ollenkaan...

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kaadan hiekkaa varpaisiin




Heitin talviturkkini historiallisen aikaisin, kun kävimme tänään lähijärvellä uimassa. Vesi oli ruosteen väristä ja hiukan haisevaa, mutta ei se haitannut ketään.

Itu painoi rohkeasti päin vettä, olisi varmasti mennyt vastarannalle asti, jos Tätsy ei olisi ollut blokkaamassa tietä. Kun lopulta tuli vilu, pyyhkeen sisässä isin sylissä oli hyvä syödä viinirypäleitä.

Eikä tarvinnut unta tänä iltana kovin paljoa houkutella.
Kai kenelläkään meistä.