perjantai 26. kesäkuuta 2015

Nakertaja

Itu on ihana ja hyväntuulinen lapsi.

Paitsi että.

Hänellä on turkasen lyhyt pinna. Se katkeaa nanosekunnissa ja milloin mistäkin syystä. Siitä että mehu loppuu. Tai että joutuu pois kylvystä, joka on maailmankaikkeuden hauskin paikka. Monesti ehdin huomata kiivastumisen vasta silloin, kun pienet helmenvalkeat hampaat ovat jo iskeneet kiinni käsivarteeni. Usko pois, se sattuu niin maan perkeleesti. Ihan suoraan sanottuna. Enkä minä ole suinkaan ainoa kohde. Don pääsee vähemmällä, koska on päivät turvassa työpaikallaan, mutta myös elottomat olennot joutuvat helmihampaiden tuholinjalle. Pöydät, tuolit, lelut, lipastot, ostoskärryt, omat rattaat. Niitä kaikkia voi ainakin yrittää purra, jos ne asettuvat poikkiteloin. Ja asettuvathan ne, aina lopulta.

Idun kiukunpuuskia tulee tätä nykyä aika usein, monta kertaa päivässä. En ole ihan varma, onko se vielä tahtoikää, vai "vain" Idun perimmäistä luonnetta. Protesteja parutaan näyttävästi suurilla kyynelillä tehostettuna, välillä saatetaan jopa lysähtää lattialle ylikypsäksi spagetiksi. Eikä niissä mitään, sen kun parkuu ja spagetoituu, mutta tuo pureminen. Se on yksinkertaisesti raivostuttava tapa, johon mikään ei ole vielä tepsinut. Ei sanominen, ei huomiotta jättäminen, ei Idun siirtäminen kauemmas.

Että jos sinulla, armas lukijani, on tiedossa joku takuuvarma puremisenestokeino, niin kerro se heti!

5 kommenttia:

  1. Meillä oli tuota samaa jossain vaiheessa. Tosin ei kiukusta, vaan ihan muuten vaan. Luin jostain, että jos näykkäisee takaisin, niin lapsi tajuaa sen sattuvan ja lopettaa. (Kukkahattutädit huom: näykätä kevyesti, jälkiä jättämättä. Ei tarvitse lähettää sossuja tänne, kiitos.) Eipä auttanut meillä, lapsen mielestä se oli vaan hauskaa ja alkoi itsekin purra itseään. :D Nyt haukkailee satunnaisesti enää, kun vaikka köllitään sängyssä ja esim polvi sattuu näyttämään liian herkulliselta, kun möyrii ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ituhan harrasti näykkimistä alle vuosikkaana, mutta silloin se oli selvästi vain hampaiden testailua. Nyt purraan ihan tosissaan. Olen kokeillut myös tuota takaisin "puremista", mutta se huvittaa häntä suuresti eikä siitä juuri hyötyä ole ollut.

      Lisäksi Itu puree suuttuessaan myös itseään. Ihan yhtä kovaa kuin minua, joten kyllä hänen pitäisi tietää, että se sattuu. Pöhkö olento. :\

      Poista
  2. Oi äkkiraivarit ja luja tahto - niin tuttua! Niila ei toistaseksi pure, mutta hän sitten paiskoo. Eilen sain vanhasta kännykästä päähäni. Nyt naurattaa, mutta eilen lähinnä itketti. Ja samat draaman elkeet täälläkin, kunnon heittäytymisitkuraivarit voi vetää ihan millon ja missä vaan. Kyllä lohduttaa tällai vertaistuki. Oon meinannut että mulla on vaan tosi tosi haastava lapsi, mut ehkä tää on ihan normaali vaihe...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normaali vaihe tämä on, sovitaan näin. :)
      Itukin saattaa suutuspäissään viskellä jotain, mutta harvemmin kuitenkin. Yleensä on niin kiire kirkua ja purra, ettei viskely tule mieleen... :P

      Poista

Sana on vapaa.