tiistai 3. tammikuuta 2012

Liimatahroja paperilla


Skräppäys ei varsinaisesti kuulu minun parhaisiin osaamisalueisiini. En edes viitsi tehdä skräppäystagia blogiin, ettei kukaan vain erehdy luulemaan, että oikeasti skräppäisin.

Välipäivinä tapahtunut visiitti alalla huomattavasti paremmin ansioituneen Tarun luona sai minut kuitenkin hetkellisesti innostumaan ja tekemään eilen ostosretken Tiimariin, Sinooperiin ja Suomalaiseen Kirjakauppaan sekä kaivamaan esiin keväällä aloittamani hääpäiväkirjan tekeleen.

Yksinkertaisena ihmisenä pysyttelin sivujen suhteenkin yksinkertaisella linjalla. Pari seuraavaa aukeamaa (joilla näkyy niin paljon ihmisten naamoja etten niitä täällä aio esitellä) ovatkin sitten jo ihan perusvalokuva-albumitasoa...

6 kommenttia:

  1. Nää näyttä todella hyvälle! Tulostetut tekstit ja musta väri raamittamassa antaa todella tyylikkään vaikutelman.

    Miltä se skräppäys nyt sitte tuntu? Jatkuuko albumin täyttö samaan tyyliin vai saitko ihottumaa ja siirryt digiskräppäykseen??

    VastaaPoista
  2. Ah, kiitos kauniista sanoista!

    Ei tuo pahalta tuntunut, mutta voi olla, että joudun hetken aikaa pitämään taukoa. Tuntuu muuten, että ideat loppuu ja toistan itseäni. Mutta kyllähän tuo kirja pitää valmiiksi saada. Joskus... :)

    VastaaPoista
  3. Räppärit kyllä tienaavat hyvin.. kannattaisi harkita.

    VastaaPoista
  4. Törmäsin tuohon termiin, kun kävin aikanaan Sinellissä ostamassa sivellinkyniä. Koko käsite on arveluttava ja jotenkin luotaantyöntävä. Anteeksi, kaikki asiaan vihkiytyneet ;D

    En ole sen jälkeen käynytkään Sinellissä :DDD

    (yliviljelen hymiöitä siltä varalta, että joku herkkänahkainen loukkaantuu...)

    VastaaPoista
  5. Olinko mää mukana silloin? Noh, en kyllä itsekään tykkää tuosta termistä. Heti kun keksin paremman, alan käyttää sitä. Edellyttäen, että harrasteeni tällä saralla jatkuu...

    VastaaPoista

Sana on vapaa.