125/365

Kun on koko talven odottanut punatulkkuja ja ne vihdoin ilmaantuvat kevään kunniaksi kynittyyn omenapuuhun, on ihan luontevaa, että typerät linnut karkaavat juuri kun saa kameran esiin. Ja räkättirastas punakylkirastas puolestaan ei lähde kulumallakaan.

Terveysasemalla oli siirrytty käytäntöön, jossa annetut vastaanotto-ajat ovat noin-aikoja. Meinasin kysyä, että eikö teillä ole aina ollut se systeemi. Mutta en sitten kehdannut kun täti puhelimessa oli niin mukava. Kevään kolmanteen korvakäytävätulehdukseen sain jo peräti kaksia korvatippoja. Jokohan lähtis?

Taisin ottaa ensimmäiset askeleeni skräppäyksen tiellä. Don ei suostunut yhteisen hääblogin perustamiseen enkä viitsinyt yksin siihen ryhtyä. Yllättävää kyllä. Minä kun kuitenkin perustan keskimäärin yhden uuden blogin kuukaudessa. Mutta skräppäys. Päätin askarrellapaskarrella hääpäiväkirjan omin pikkukätösin. Joku fiksumpi olisi ehkä ensin tehnyt sisällön ja sitten kannet, etenkin kun taidot ovat vielä alkeelliset. Pyh. Kansi on tehty ja hyvä muutamin liimatahroin.