Kun päivärytmi hajoilee

Itu on ollut nyt kaksi yötä mummolassa.
Kotona on ollut oudon tyhjää.

Kukaan ei herätä aamuseitsemältä alkamalla laskea liukumäkeä lonkkaasi pitkin tai kiskomalla peittoa pois sanoen pai-nok-kaas-ti: "Voitte herätä nyt!".
Leluja ei loju ympäriinsä, sakset voi jättää sohvapöydälle ja kudin saa olla rauhassa missä tahtoo.
Lounaan (tai muun päivän ensimmäisen aterian) voi syödä kolmelta iltapäivällä, jos siltä tuntuu.
Pyykkikone voi olla päällä vielä iltayhdeksän jälkeenkin, eikä se häiritse kenenkään unta.

Vaikka hetkittäin tuntuu, ettei ole mitään tekemistä, sillä kontrasti kolme vuotta jatkuneeseen päivärytmitettyyn elämään on huikea, olen silti saanut aikaan asioita. Niitä, joita en olisi saanut tehtyä (ainakaan yhtä hyvin) jos Itu olisi ollut kotona.

Olen käynyt rauhassa valokuvaamassa.
Tehnyt töitä.
Viettänyt puoli päivää Yritystakomolla pallottelemassa ideoita.
Säätänyt käsityöblogiani.
Hengaillut kaupoilla.
Käynyt ulkona syömässä Donin kanssa.

Ja mitä Itu sitten on tehnyt?
En oikein tiedä, sillä hän on ollut kovin kovin kiireinen eikä ole juuri joutanut puhumaan Skypessä.