Keskittymisharjoituksia

Itu on aina ollut innokas taiteen ystävä. Vauvapötkylänä hän oli kiinnostunut seinillä roikkuvista maalauksista ja värikylpyharrastus oli antoisaa. Nykyään kerhossa joutuvat kuulema välillä jo hillitsemään taiteilijan ja askartelijan intoa, sillä välillä on tehtävä muutakin.

Tässä taannoin keksin antaa nuorelle taiteilijalle vesivärit. Ihan ehdat peitevärit, joilla laskujeni mukaan on ikää hyvässä lykyssä jo parikymmentä vuotta. Ja se muuten oli hyvä idea se! Toki pikku Picassomme taidehetki jätti jäljet paitsi häneen itseensä, myös tuoliin ja pöytään. Siinä vaiheessa kun metodi meinasi siirtyä pollockmaiseen roiskemaalaukseen eli action paintingiin, piti häntä vähän hillitä.

Mutta se, mikä tässä hommassa oli ihmeellisintä, oli keskittyminen.
Jos lastenohjelmien töllötys jätetään pois laskuista, ei Itu ole koskaan keskittynyt mihinkään hommaan yhtä intensiivisesti. Puoli tuntia hurahti helposti maalaamisen äärellä, eikä ihan tainnut riittääkään.

Taiteilijalle itselleen matka taisi olla tärkeämpää kuin lopputulos, sillä hyvin suurella mielenkiinnolla suhtauduttiin mm. värin leviämiseen vesikupissa ja värinappien muuttumiseen mudanvärisiksi. Teoksista on toistaiseksi tullut varsin synkkäsävyisiä, sillä niitä jatketaan kunnes valkoista pintaa ei enää ole.

Ei juuri taiteilijassa itsessäänkään.