Uudelle sukulaiselle




Vauvauutiset saavat minussa aina hyvin nopeasti aikaan "mitä minä neulon hänelle?!?" -reaktion. Näin kävi myös siinä kohtaa, kun kesällä saimme kuulla tulossa olevasta Idun serkusta. Koska neulominen vauvavuoden aikana ei ollut sujunut kovinkaan jouhevasti, jos ollenkaan, yritin puhua itseni ympäri ensimmäisenä mieleen tulleesta ajatuksesta neuloa serkkuvauvalle peitto. Pari kuukautta siinä menikin vatuloidessa, mutta kun en muutakaan kivaa keksinyt, päätin tehdä sen peiton.

Lankojen tilaaminen kävi nopeasti, mutta jouduinkin sitten odottelemaan niitä liki kuukauden. Sitten kun langat vihdoin tulivat, tajusin, että minä pölvästi olin tilannut ihan hirvittävän ohutta lankaa. Tokihan minä tajusin, että Garnstudion Baby Merino on ohuempaa kuin vanha tuttavani Merino Extra Fine, mutta totuus iski silti kovaa. Sitä piti taas sulatella muutama viikko ja yritinpä keksiä jotain korvaavaakin työtä peitolle. En keksinyt.

Hiukan yli kuukausi ennen serkkuvauvan arvioitua saapumispäivää minä vihdoin aloitin peiton. Yksi oikein, yksi nurin ja toisella puolen kaikki oikein. Reunoihin muutama silmukka ainaoikeaa. Pitkältä ja kiviseltä tuntui tie peiton valmistumiseen ja eräpäiväkin häämötti. Onneksi Itu nukkui muutamat tosi pitkät päiväunet ja telkkarista tuli Matlock. Kaksi päivää lasketun ajan jälkeen peitto oli vihdoin valmis. Serkkuvauva antoi odottaa itseään vähän pitempään.

Nyt hän kuitenkin on tullut ja päässyt jo peiton alle pötköttämäänkin.

Kommentit

  1. Huh huh, miulta ois kyllä jäänyt tekemättä. Mutta siehän olet noilla ohuilla langoilla ennenkin neulonut, ja valmiiksi saanut. Bravoo :) Kivalta näyttää peitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se lanka oikeasti niiiin ohutta ollut. Minä en vaan yleensä tykkää noinkaan ohuella neuloa. Mutta valmiiksi tuli, se on pääasia. :)

      Poista
  2. Näyttää kyllä eri pehmoiselta - ja sitä onkin <3

    VastaaPoista
  3. Sinulla on todella kaunis käden "jälki" tuossa käsityössä. Ei voi kuin kadehtia kun oma käsiala on ihan epätasaista.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Pakko kyllä myöntää, että pingottaminen tekee monesti ihmeitä neuleille. Ovat sen jälkeen ihan erinäköisiä kuin puikoilta tullessaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit