Viikon vanha

Jotenkin kummasti on päässyt käymään niin, että meidän vauvelimme on jo viikon ikäinen.

Aika on mennyt samalla sekä todella nopeasti että todella hitaasti. Hitaimmin se taitaa mennä yöllä kun ihmistainta ruokitaan ja hoivataan, että se suostuisi nukkumaan vähän useamman tunnin putkeen. Jokainen viikonpäivä puolestaan tuntuu vauvantailta ja niitä on vaikea erottaa toisistaan. Toistaiseksi olemme tainneet kuitenkin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tai siis lähinnä eilen neuvolassa, eipä tässä juuri muita aikataulutettuja menoja ole.

Kommentit

  1. Vauvantai, ihana uudissana. Onnellista vauvantaita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      En tosin uskalla ottaa kunniaa sanan keksimisestä itselleni, joskaan en muista mistä olen sen kuullut.

      Poista
  2. Voi, en ole netissä roikkunut, joten en nähnyt edelistä postausta aikanaan. ONNEA koko perheelle. Ja vauvantai! Sellaista se todella on...en itse erityisesti nauttinut tuosta parista ekasta kuukaudesta juuri unenpuutteen takia, mutta päivät kyllä menivät yhdeksi pötkyläksi. Onneksi tuota yleensä kestää vain kohtuullisen vähän aikaa ja sitten ne pikkuidut pystyy syömään massunsa niin täyteen, että äitikin saa unta isommissa pätkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja lohdutuksen sanoista! Yhdeltä vuorokaudelta tämä vajaa kotona vietetty viikko on kovasti tuntunutkin. Mutta eiköhän se tosiaan siitä ajan kanssa.

      Poista
  3. Kylläpäs on tosiaankin neidillä pitkät kynnet jo heti alkuunsa.

    VastaaPoista
  4. Mafiaansa tullut, kunnon pitkäkyntinen ^__^

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit