Synnytyskertomus
Isi toi meille kukkia sairaalaan. |
Minähän päätin etukäteen, että mitään synnytyskertomusta en ainakaan ryhdy kirjoittamaan, koska juuri mikään ei ole tylsempää kuin synnytyskertomuksen lukeminen. Muutinpa sitten kuitenkin mieleni, koska paljon tämän lyhyempää synnytyskertomusta ei varmaan pysty kirjoittamaan.
Tyttösemme syntyi siis viime tiistaina. Suurin vaivani tuolloin oli flunssa illalla puoli kahdeksaan asti. Tasan kello 19.30 tuli ensimmäinen kipeä supistus, seuraava koitti kuusi minuuttia myöhemmin ja se olikin sitten se pisin väli. Vähän ennen yhdeksää lähdimme sairaalalle ja sitten homma olikin jo sillä mallilla, että kaikki toivomani kivunlievitykset jäivät haaveeksi vainen ja pakon edessä jouduin luomusynnyttäjäksi. Kotona otettu Panadol ei ihan hirveän pitkälle riittänyt. Siitä syystä en tainnut olla ihan selkein ihminen vastailemaan henkilökunnan kysymyksiin, mutta onneksi Don oli kaikesta niin hyvin kärryillä, että hoiti puhumisen. Kolmentoista minuutin ponnistusvaiheen jälkeen kello 23.18 ihmistaimi tupsahti maailmaan ja samalla sekunnilla kivutkin onneksi lakkasivat.
Pari seuraavaa tuntia vietimme vielä synnytyssalissa ja sitten minä sain kärrätä lapsukaisen osastolle ja Don passitettiin kotiin lepäämään. Ihan heti ensi viikolla en tahtoisi synnytyksen "riemua" kokea uudelleen, olkoonkin että Itu on kertakaikkisen hurmaava lapsi.
Ihan kivan nopea synnytys noin ensisynnyttäjäksi... Jos ikinä synnytät uudestaan, niin varmaan vauva tulee ulos jo ensimmäisen supistuksen aikana. :D Oli kuitenkin ihana lukea synnytyskertomus ja onnea vielä pienoisesta. :)
VastaaPoistaKiitos Hilmukka! Joo, ei tosiaan ollut mikään hidas ja pitkä ensisynnytyskokemus, vaikka sellaisilla aina pelotellaan. :)
PoistaOnnea kovasti!
VastaaPoistaOnnea! Nopean kuuloinen synnytys, ei varmaan keston puolesta jääny mittään traumoja. Vaikka onhan se hurjaa hommaa!
VastaaPoistaKiitos! Homman kesto oli tosiaan se miellyttävin osuus... Vauvan lisäksi siis. :)
PoistaMenipä nopeasti. Varsinainen syöksysynnytys noin ensikertalaiseksi. Vaikka siinä lyhyessäkin ajassa kyllä ehtii monenlaita kipua kokea niin ei ainakaan kauan tarvinnut kärvistellä. ja mikä palkinto, ihana pieni oma vauva.
VastaaPoistaVakkari
Syöksy todellakin ja kyllä siinä tosiaan ehti monenlaista tuntemusta tulla... Onneksi ne ikävät tuntemukset kuitenkin tyssäsivät siihen vauvaan.
Poista