Muistikirjamaaliskuun 3. päivä

Keväästä olisi ollut paljonkin sanottavaa, mutta päätin lopulta typistää omat tuntemukseni yksinkertaiseen muotoon.

Taustan kuva on peräisin Finnairin seinäkalenterista noin vuodelta 2005. Muistin, että kuvassa olisi kirsikankukkia, mutta eivät nuo niitä kyllä ole. Mutta leikitään että ne ovat.

Teksti on peräisin Ultra Bran Sinä päivänä kun synnyin -kappaleesta. Biisistä en ihmeemmin välitä, mutta sanat osuvat ihan kohdalleen näin keväällä syntyneelle. Erään ystävän minulle lähettämästä syntymäpäiväkortista tekstin itse asiassa alun perin bongasinkin.

Kommentit

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit