3 vuotta ja 8 päivää

Varustauduin henkisesti blogin tuleviin kolmevuotissynttäreihin. Suunnittelin kaikenlaista, paatoksellista muistelua siitä, mitä kaikkea kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Eilen tajusin, että alkaa tulla kiire, sillä eihän helmikuun loppuun ole enää aikaa juuri lainkaan. Päätin myös vihdoin vaivautua tarkistamaan, mikä se varsinainen blogisynttäripäivä on.

3.2.

No just.
Ehti sitten sekin merkkipäivä mennä menojaan.

Vaan ei anneta sen häiritä. Kirsikkapuisto nimittäin kiittää mitä nöyrimmin kaikkia ihania lukijoitaan kuluneista kolmesta vuodesta ja kahdeksasta päivästä! Tänä aikana puiston kävijämääräkin on noussut niin suureksi, että ihan pyörryttää!

Mitä tulee Kirsikkapuiston tulevaisuuteen, niin voin luvata vain sen, että konsepti on jatkossakin se, ettei konseptia ole.

Toivottavasti viihdytte mukana edelleen!

Kommentit

  1. Ihana luekella juttujasi ja katella vallan ihania kuvia. Tsemppiä ja intoa tulevaisuudessakin :)toivottelen.

    VastaaPoista
  2. Onnitelut merkkipäivästä:) Itselläkin varmaan täynnä kolme vuotta mutta en ole tullut tarkistaneeksi ja eikä sillä kai väliäkään, hommaa jatkuu omalla painollaan eteenpäin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Henrietta! :)
    Juu, eteenpäin mennään. Päivittyvä blogi ei sammaloidu. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit