Valokuvatorstai - Isä

En yleensä selittele Valokuvatorstain otoksiani, mutta ehkäpä tämä kaipaa hiukan avaamista. Ainakin kaikille niille, jotka eivät minun isääni tunne. Ne jotka tuntevat, ymmärtävät kuvan heti.

Seitsemänkymmenenkolmen elinvuotensa aikana isäni on tehnyt kuutioittain polttopuita. Lapsuuteni keväistä muistan parhaiten tuoreen sahanpurun tuoksun. Maa oli vielä vähän jäässä, kun aidan viereen ilmaantui puukasa, jota isäni sitten alkoi pienentää polttopuiksi. Sen jälkeen seurasi operaatio halkojen pinoaminen (joka tietysti oli minusta siihen aikaan kauhean vastenmielistä, koska olisin halunnut tehdä jotain ihan muuta kuin nostella jotain typeriä halkoja). Ne kasattiin ensin tietyllä tavalla kottikärryyn, kärrättiin puukuurin luo tai saunan päätyyn. Sitten äiti, sisko tai minä (useimmiten kylläkin äiti) seisoimme ojentamassa juuri oikean kokoisia halkonippuja isälle, joka asetteli ne pinoon. Juuri oikealla tavalla.

Vaikka puut on tarkoitettu lämmitykseen, ei niitä saa käyttää ihan miten tahansa. On hellapuita ja on puita saunan uuniin eikä niitä saa sekoittaa. Mökillä vielä takkapuita. Ennen viime juhannusta erään ystäväni puoliso kysyi tosissaan, että ottavatko he omat polttopuut mukaan mökillemme. Etteivät isäni rakkaat polttopuut vähene.

Sen lisäksi, että kotoani löytyy isän tekemiä puita, on siellä myös halkoja, jotka on tehnyt edesmennyt ukkini joskus 1970-luvun alkupuolella. Tai joku talossa hetken aikaa vuokralla asunut mies. Kukaan ei enää muista ihan varmasti. Eikä kukaan ole uskaltanut katsoa, ovatko ne puut jo homeessa tai lahonneet. Siskoni ja minä saamme kuitenkin jonain päivänä perinnöksi kuutioittain halkoja.

---
Lisää isiä löytyy Valokuvatorstaista.

Selvennyksenä vielä mainittakoon, että kuvan puupino on minun kasaamani ja halot minun pilkkomiani. Isän puupinoista en nimittäin löytänyt yhtään kuvaa.