maanantai 29. kesäkuuta 2015

Raahe // Haaparanta










Lauantaina matkasimme Raaheen Donin entisen opinahjon "luokkakokoukseen". Raahen tietokonealan oppilaitos on jo lakkautettu, mutta jotkut innokkaat olivat saaneet päähänsä järjestää maailman suurimman luokkakokouksen kaikille entisille oppilaille ja näiden perheille. Idulle paikalla oli paljon ihmeteltävää, erityisen jännittäviä olivat ilmapallot. Itse tosin tulkitsin ne insinöörien häikäilemättömäksi keinoksi yrittää viekoitella viattomia sieluja riveihinsä... Paikalla oli myös elävää musiikkia ja Itu ainakin oli hieno yleisö tanssia hytkyttäessään lavan lähistöllä.

Sunnuntaina retkeilimmekin sitten toiseen suuntaan, Haaparannan Ikeaan. Hyvin maistuivat Idulle ruotsalaiset lihapullat ja vaikka ostelu olikin hänestä aika pitkästyttävää, yllättävän vähällä kirkumisella selvittiin. Matkan päätavoitteena oli ostaa isojen lasten sänky ja se sieltä mukaan tarttuikin. Ehkä myös vähän jotain muuta...

Kahden päivän aikana tuli siis istuttua autossa tovi jos toinenkin. Vauvana Itu oli erinomainen automatkaaja, hän nukahti lähes saman tien kun auto hurahti käyntiin. Nykyään köytettynä oleminen kiukuttaa välillä kovastikin eikä päiväunien nukkuminenkaan onnistu autossa enää ihan niin hyvin. Lelut ovat ihan typeriä matkakumppaneita, niitä sietää korkeintaan viskellä ympäri takapenkkiä. Jonkun verran kiukkua ja kirkumista sisältyi näihinkin ajoreissuihin, mutta toivottavasti ne vähän olisivat totuttaneet Itua tulossa oleviin kesäloma-ajeluihin.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Nakertaja

Itu on ihana ja hyväntuulinen lapsi.

Paitsi että.

Hänellä on turkasen lyhyt pinna. Se katkeaa nanosekunnissa ja milloin mistäkin syystä. Siitä että mehu loppuu. Tai että joutuu pois kylvystä, joka on maailmankaikkeuden hauskin paikka. Monesti ehdin huomata kiivastumisen vasta silloin, kun pienet helmenvalkeat hampaat ovat jo iskeneet kiinni käsivarteeni. Usko pois, se sattuu niin maan perkeleesti. Ihan suoraan sanottuna. Enkä minä ole suinkaan ainoa kohde. Don pääsee vähemmällä, koska on päivät turvassa työpaikallaan, mutta myös elottomat olennot joutuvat helmihampaiden tuholinjalle. Pöydät, tuolit, lelut, lipastot, ostoskärryt, omat rattaat. Niitä kaikkia voi ainakin yrittää purra, jos ne asettuvat poikkiteloin. Ja asettuvathan ne, aina lopulta.

Idun kiukunpuuskia tulee tätä nykyä aika usein, monta kertaa päivässä. En ole ihan varma, onko se vielä tahtoikää, vai "vain" Idun perimmäistä luonnetta. Protesteja parutaan näyttävästi suurilla kyynelillä tehostettuna, välillä saatetaan jopa lysähtää lattialle ylikypsäksi spagetiksi. Eikä niissä mitään, sen kun parkuu ja spagetoituu, mutta tuo pureminen. Se on yksinkertaisesti raivostuttava tapa, johon mikään ei ole vielä tepsinut. Ei sanominen, ei huomiotta jättäminen, ei Idun siirtäminen kauemmas.

Että jos sinulla, armas lukijani, on tiedossa joku takuuvarma puremisenestokeino, niin kerro se heti!

Synttärikortti

Juhannuksen aikaan pääsimme syömään Idun poikaystävän synttärikakkua. Onnittelimme nuorta herraa kuumailmapallokortilla ja Duploilla. Tietenkin.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kirsikanpunaista hattaraa



Lauantaisissa häissä pääsin vihdoin korkkaamaan jo kaksi vuotta sitten neulomani huivi-ihanuuden. Ohje Evelyne-huiviin löytyi täältä ja muistelen sen olleen aika helppo neulottava. Tarkoituksena oli käyttää sitä jo kesällä 2013 yhden ystäväni häissä, mutta jostain syystä muutin mieleni ja laitoinkin sinne tämän keepin, jonka myös näpersin samana kesänä. Nyt ihana Evelyne pääsi kuitenkin käyttöön ja lämmitti mukavasti illan viilentyessä. Lankana Evelynessä on Garnstudion Drops Kid-Silk. Kirsikanpunaisena, tietenkin.

Askartelin vihreästä sifongista ja valkoisesta satiininauhasta juhlakolttuun sointuvan tukkakukan. Samanmoisia kukkasia olen aiemmin tehnyt organzasta, mutta sifonkisesta tuli paljon kivempi.

Kortti hääparille piti tietysti myös tehdä ite. Värimaailman nappasin kutsukortista ja yritin tavoitella teemanmukaista Hollywood-henkeä. En tiedä miten siinä onnistuin, mutta muutoin tykästyin itse lopputulokseen aika lailla. Pitsin ja satiininauhan kanssa kikkailukin onnistui, vaikka siitä on aiemmin vähän huonoja kokemuksia.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Viimeisissä häissä











Puolisentoista kuukautta sitten sain sähköpostia Ameriikasta.
Tieto valokuvaustaidoistani (tai ainakin innostani) oli kantanut valtameren toiselle puolen ja Donin kutakuinkin viimeinen poikamieskaveri tiedusteli, suostuisinko valokuvaamaan häntä ja hänen morsiantaan heidän kesäkuisissa häissään.

Menin tietysti siihen suostumaan ja sillä tavalla sain vähän lisäjännitystä eiliselle, jolloin häitä tanssittiin Kainuussa. Nyt kun tietokoneella on ensiraakkauksen jäljiltä "enää" 559 hääkuvaa, ei jännitä niin paljon. Joukossa on ihan onnistuneitakin otoksia.

Häitä juhlittiin Hollywood-teeman hengessä. Oli elokuvamusiikkia, karkkibuffettia ja tanssipaikkana Walk of Fame. Morsian oli luonnollisesti huikaisevan kaunis ja sulhanen komea. Aamupäivän vesisadekin lakkasi juuri täydellisesti ja illalla aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta.

Kaikesta häähauskuudesta huolimatta melkein kivointa taisi silti olla se, että olimme juhlissa Donin kanssa kahdestaan. Olimme ensimmäistä kertaa samaan aikaan yötä erossa Idusta, joka höykytti kotona mummoa ja pappaa. Kyllä oli kuulkaa mukavaa, kun se ei ollut minun lapseni, joka istui pöydässä huutamassa pillimehua. Sain syödä ihan rauhassa eikä tarvinnut huijata jotakuta toista syömään. Kertaakaan ei illan aikana tarvinnut sanoa älä ota, älä mene, ei saa sitä, ei saa tätä, älä syö koristekiviä, älä vedä pöytäliinaa alas. Juhlakolttu pysyi puhtaana ja vailla ruokatahroja.

Että kyllä, oli aivan mahdottoman mukavat häät!
Harmi vaan, että ne saattoivat olla viimeiset pitkään aikaan.
Ystävät ja sukulaiset kun alkavat kaikki olla avioliittojensa satamissa.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kevätvauvan vihreä peitto









Hyvä ystäväni sai vähän aikaa sitten vauvan. Taas kerran minulle tuli "vähän" hoppu vauvalahjani kanssa, vaikka olin sen aloittanut jo ihan hyvissa ajoin. Meinasin myös melkein jo sortua ostokorttiin, mutta lopulta sain aikaiseksi tuon hassun näköisen norsukortin.

Kun nyt olen tässä jo ehtinyt muutaman vauvapeiton askartelemaan, voin ihan selvästi huomata kehittymistä sillä saralla. Parista viimeisimmästä peitosta on tullut niin kivoja, että vähän aikaa olen jo pohtinut raaskiiko niitä antaa pois. Onneksi järki on voittanut, sillä mitäpä minä niillä itse tekisin kun oma "vauvani" ei sinne alle enää oikein edes mahdu. Se ei innokasta valokuvausassistenttia tosin juuri haitannut...

Tämänkertainen peitto on virkattu mahdottoman ihanasta Viking Björk -langasta, jossa on puuvillaa ja merinovillaa. Sitä oli hirmuisen mukava virkata eikä kierrekään ollut minun kärsivällisyydelleni liian löyhä, vaikka aluksi sitä pelkäsin. Virkkausneliöön löysin mallin täältä, ja vaikka sen on aika yksinkertainen, on lopputulos minusta varsin kaunis.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Lounasvierailulla

Tänään oli kiva aamupäivä.

Köröttelimme Idun kanssa kaupungin toiselle puolen, jossa tapasimme kaksi äitiystävää lapsineen. Lounaan jälkkäriksi veimme muassamme tosca-herukkamuffinsseja, jotka paistovaiheessa olivat aika pelottavan näköisiä. Maku onneksi oli mitä mainioin, eikä niitä jäänyt takaisin kotiin tuotavaksi vaikka Don ehti sellaista toivoakin.

Erityisen hienoa vierailussa oli se, että kerrankin sai syödä lounasta kohtuullisen rauhassa ja juoda kahvinsa ihan niin hitaasti kun tahtoi. Neljä alle nelivuotiasta viihdyttivät toisiaan äänekkäästi mutta hyvin. Toisen ystävän anoppi oli mukava bonus, sillä hän auttoi pikkuihmisiä viihtymään keskenään.

Pääsin samalla kokeilemaan onnistuisiko Idun nukkua pelkästään yhdet pitkät päiväunet. Lajitoverit kyllä väsyttivät hänet erinomaisen hyvin ja uni maistui miltei kahden tunnin ajan, mutta ei se sitten ihan nukkumaanmenoon asti riittänyt. Iloinen kuperkeikkaaja muuttui salamannopeasti pyjamaa pukiessa pieneksi huutavaksi berserkiksi ja nukahtaminenkin vei tuhottoman kauan. Taidamme siis edelleen nukkua kahdet päiväunet.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Värityskirjan äärellä





Eksyin tänään kirjakauppaan etsimään jotain ihan muuta, mutta miltei ulko-ovella minut kampitti tämä värityskirja. Tai en ole varma oliko tämä se, joka ensimmäisenä kiinnitti huomioni, sillä värityskirjoja oli useampia, mutta tähän lopulta päädyin.

Viime aikoina on tuo taiteen tekeminen jäänyt jostain syystä vähemmälle, mutta ajattelin, että ehkä värittäminen voisi onnistua. Siinä kun ei pahemmin tarvitse ajatella ja jos se meditaatiostakin käy, niin mikäs siinä. Ehdin jo hiukan aloittaakin ja pienen nostalgian puuskan värittely ainakin sai aikaan. Noilla puuväreillä on nimittäin osalla ikää liki kolmekymmentä vuotta, eli olen piirrellyt niillä jo ala-asteella. Moneen vuoteen en ole kyniin koskenutkaan, säilönyt niitä vain vanhassa pikkuleipäpurkissa ja siirrellyt paikasta toiseen. Hassua, kuinka silti voin muistaa mikä kynä tekee parempaa jälkeä kuin toiset ja mistä ei väriä tahdo irrota ollenkaan.

Jossain hyvin lähellä muistin pintaa on sekin, mitä niillä on piirretty.
Ihan en siihen kuitenkaan pääse käsiksi.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Tyttöjen viikonloppu

Meillä on Idun kanssa meneillään tyttöjen viikonloppu.
Don lähti jo eilen viettämään kutakuinkin viimeisen, vielä hetken aikaa, naimattoman kaverinsa polttareita ja jäimme Idun kanssa ensi kertaa yöpymään ihan kaksin uuteen asuntoon.

Vaikka Itu on tunnettu hyvinnukkuja, tämmöiset kerrat aina vähän stressaavat etukäteen. Olen vakuuttunut, että juuri nyt lapsi, joka yhdeksänviikkoisena nukkui ensi kerran yöllä kahdeksan tuntia putkeen eikä ole siitä tavasti hirveästi lipsunut, päättää ruveta mellastamaan keskellä yötä. Ihan varmasti se minun vahtivuorollani päättää herätä aamukahdelta ja keksiä, että enää ei nukuta.

Stressini liittyy luonnollisesti myös synnynnäiseen kuulovammaani, mistä johtuen yöllisten herätysten hoitaminen onkin kasautunut Donin vastuulle. Minä yksinkertaisesti en kuule naapurihuoneesta mönkimistä ja puhinaa ja pieniä unisia önähdyksiä, joihin Don havahtuu. Tämä ongelma on onneksi helpompi hoitaa, vaikka sainkin eilen illalla viettää hyvän tovin suostutellessani hiukan rikkinäistä itkuhälytintä toimimaan. Hyvin se lopulta toimikin. Kello 7.24 alkoi sininen valo vilkkua heräilyn merkiksi ja kai minä jotain ääntäkin kuulin, koska heräsin.

Jos nukkumisahdistuksen unohtaa, olemme huvitelleet ihan kunnolla. Olemme käyneet kahdesti Ainolan puiston leikkialueella syömässä hiekkaa, keinumassa ja laskemassa liukua. Välipalaa (ja lattea tietenkin) on nautittu kahvila Kiikussa ja mainiota seuraakin on molemmilla kerroilla ollut. Myönnän toki kernaasti, että kaikella tällä huvittelulla on ollut yksi vahva taka-ajatus.

Tietenkin se, että Itu uuvahtaa touhuilusta ja ulkoilusta niin kovasti, että nukkuu yönsä evää liikauttamatta.