perjantai 6. marraskuuta 2015

Junalla mummilaan





No niin, paneudutaanpa vihdoinkin aiheeseen taapero ja junamatka. Aihe, jota olen muutamaan otteeseen tainnut täällä jo sivuta. Mutta nyt se raportti vihdoin tulee, ihan vinkkinä niille muille, jotka googlettavat sanoilla taapero junassa. Niin kuin tein itsekin.

Siitä on nyt kolme viikkoa, kun teimme Idun kanssa ensimmäisen junamatkan kahdestaan. Eikä se ollut ihan mikä tahansa matka, vaan kymmenen tunnin ja kolmen junan turnee Oulusta Imatralle. Sillä matkalla ehtii kuulkaa olla monta jännittävää muuttujaa!

Tätä taustaa vasten oli vähän sekä pettymys että helpotus, kun yksikään ikävä muuttuja ei toteutunut. Itu suostui heräämään hyväntuulisena törkeän aikaisin, että ehdimme aamukuudelta lähtevään junaan. Aterioinnit sujuivat kivasti perhehytissä, jollaisessa saimme Kouvolaan asti olla käytännössä kaksin. Junanvaihdot toki aiheuttivat minulle juuri niin paljon hikeä ja ahdistusta kuin odotinkin, mutta se kuuluu asiaan. Roudasin Idun rattaat hyttiin, joten päiväuniakin pystyi nukkumaan melko rauhassa. Ne tosin jäivät aika lyhyiksi, sillä tokihan yksi junanvaihto osui juuri otollisimpaan nukkumisaikaan. Matkanjärjestäjän moka siis. Unenpuutteen ja iltaisen kärttyisyyden Itu paikkasi kuitenkin nukkumalla mummilassa 13 tunnin yöunet.

Etukäteiset pelkoni päiväunien poisjäännistä ja pää punaisena kirkuvasta neiti Äkämöstä eivät siis toteutuneet. Evästä mukana oli paljon ja niitä syötiin ahkerasti. Pupu, Kaili (Idun uusin, itse nimetty vauva) ja tabletti olivat suurinta viihdettä. Värikynillä piirreltiin vähän ja kirjaakin tuli selailtua. Muistipeliä ei edes avattu. Parhain viihde oli kuitenkin leikkivaunu ja siellä toiset lapset. Matkan viimeisen taipaleen Kouvolasta Imatralle vietimmekin lähes kokonaan leikkivaunussa.

Meillä toki oli melkoinen onni matkassamme perhehytin suhteen. Matka olisi varmasti ollut aika lailla erilainen, jos siellä olisi koko ajan ollut seuraa taikka jos olisimme matkanneet ihan tavallisessa vaunussa, missä päiväunien nukkuminen varmasti olisi ollut vielä vaikeampaa. Nyt suurimman ärsytyksen aiheutti, yllättäen, VR, sillä matkamme keskimmäisessä junassa wc:t olivat pimeinä vaunussamme. Mikä oli ihan hauskaa, sillä niitä vaippapyllyjä oli aika monta juuri siinä vaunussa.

Itu osoittautui siis mitä mainioimmaksi matkakumppaniksi, mikä on hienoa, sillä tuo matka todellakin on pitkä. Jopa aikuiselle. Reissun haastavin vaihe olikin lopulta kotimatka, sillä Don tuli meidät noutamaan ja sehän oli aivan hirvittävää, kun Itu joutui istumaan paikoillaan. Kahlittuna siihen julmaan kidutuslaitteeseen, jota turvaistuimeksi kutsutaan...

Entäs se mummila sitten? No siellä Itu nukkui kuin pieni enkeli (siihen saakka kun isi puolentoista viikon eron jälkeen tuli paikalle), oli hyväntuulinen ja touhukas. Muisti antaa ukille pastillin aina ruoan jälkeen ja katsoi mummin kanssa aamuohjelmia. Juoksutti tätsyä pihalla ja puistossa. Ihan normimeininkiä.

2 kommenttia:

  1. Hatunnosto teidän junamatkalle! Meidän mummilaan mennään myös kolmella junalla, tosin matkan kokonaiskesto on vain kolme tuntia jos emme jää johonkin vaihtokaupunkiin tauolle - silti saa aina jännätä, että keneltä menee hermo ja millaista porukkaa vierustoveriksi sattuu. Perhehytti oli aiemmin parasta, nykyään reissaamme leikkivaunussa, sen yhden junavälin, jossa se on mahdollista.

    Kiva, että teillä oli kiva mummilavierailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kivaa tosiaan oli! Ehkäpä saatamme tehdä joskus toisenkin samanlaisen retken, kun tämä ensimmäinen meni niin kivasti.

      Poista

Sana on vapaa.