Villasukkakavalkadi
Tällaisena pakkaspäivänä taitaa olla sopivaa esitellä villasukkia. Ja niitähän riittää...
Olin aikoja sitten päättänyt, että palmikoita minä en ainakaan ala ikinä neuloa. Sitten lokakuussa iski joku mielenhäiriö ja ryhdyin neulomaan Donille palmikkosukkia joululahjaksi. Malliksi valikoitui Hovineito, joskin tein palmikkokuvion vain sukan takapuolelle. Ettei olisi heti liian vaikeaa. Päättelin myös, että Donin miehisyys ei kärsi siitä, jos hän saa tuollaiset neitosukat.
Lankana sukissa on Novitan mystinen Sointu-lanka, josta en ainakaan silloin lokakuussa löytänyt oikein mitään tietoa. Oli kuitenkin halvahkoa ja kirjavaksi langaksi melko miellyttävän näköistä.
Don sai myös toiset joululahjasukat, vähän niin kuin anopilta postuumisti. Äidin jäämistöistä löytyi useammatkin villasukat ja nämä punaharmaat olivat jääneet kesken. Toinen sukka oli valmis, toisesta puuttui kärki. Minä sitten neuloin sukan valmiiksi ja koska ne olivat selkeästi miesten kokoa, päätyivät ne Donille.
Nämä Idun suloisen pehmeät sukat neuloin jo syyskuussa, mutta nyt vasta muistin ne kuvata. Kovin paljon sukkia ei vielä ole pidettykään, sillä niistä tuli hiukan isot ja viimetalvisetkin sukat vielä mahtuvat. Tuo Du Store Alpakka Sterk -lanka tuntui niin ihanalta, että ostin sitä omiakin villasukkia varten. Ne eivät kuitenkaan ole vielä edenneet aloitusta pitemmälle, sillä väliin on tunkenut kaikenlaista kivempaa neulottavaa.
Vanhempaa tuotantoa ovat myös nämä Kalajoki-sukat, jotka neuloin syksyllä itselleni Vanhalan lammastilan suomenlampaan villasta. Lanka ja malli eivät ihan täydellisesti sopineet yhteen, sillä eihän tuota kuviota juurikaan erota. Sukista tuli myös hiukan liian löysät, mutta suloisen lämpimät ja lampaantuoksuiset ne ovat silti. Neulomisprosessi oli myös aika mukava, sillä villa teki hyvää kuiville pikku kätösilleni.
Ihania sukkia koko perheellä. Mä taas rakastan kutoa palmikkoja ja pitsejä kun en osaa kirjoneuletta tehdä kauniisti. Aina liian kireää ja kamalaa.
VastaaPoistaNo joo, kirjoneule on toinen semmoinen ei-niin-suosikki, koska liian tiukkaahan siitä aina tulee. En tiedä mikä palmikkokammo mulla on ollut, mutta ehkä se on nyt selätetty. :)
Poista