Onko huomenna pouta





Viikonloppuna oli niin paljon ohjelmaa, että vieläkin ihan hirvittää.

Perjantaina Donilla oli iltariento, joten minä kävin Idun kanssa shoppailemassa ja sushilla. Sainkin ihan kunnon sushiöverit, sillä seuralaiseni söi lähinnä soijakastiketta syömäpuikolla.

Lauantaina kävimme testaamassa uuden kallioparkkihallin. On jotenkin koomista, että kaupungin korkein ylämäki löytyy maan alta... Tai ainakaan minä en ole täältä vielä korkeampaa mäkeä löytänyt. Illalla matkasimme Kempeleeseen tupareihin. Itu söi tyytyväisenä kaksi simpukkaa, kirmasi talon nuoren miesväen kanssa, ei onneksi saanut kissaa kiinni ja nukahti yöunille autoon.

Sunnuntaina jätimme Donin imuroimaan ja menimme syömään kakkua yksivuotissynttäreille. Lahjoimme päivänsankaria virkatulla etanalla ja kuumailmapallokortilla. Etanahan luonnollisesti valmistui kaksi tuntia ennen juhliin lähtöä, vaikka oli ollut työn alla jo liki kuukauden. Ohje löytyypi täältä.

Kommentit

  1. Etana on kiva. Ohjetta en ymmärrä. En ymmärtäisi kotimaisellakaan kielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hollanti jäi mullakin lukematta mutta onneksi oli englanniksi. Helpotti hiukan. :)

      Poista
  2. On teillä ollut kiirettä! Mutta joskus kaikki menot vain kasautuvat päällekkäin ja sitten välillä on taas pelkkää oleilua. Me käymme Kempeleessä n. kerran vuodessa kun miehen suku on sieltä kotoisin. Mukava pieni paikkakunta, johon tulee uusia hienoja taloja kuin sieniä sateella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, tapahtuu joko kaikki tai ei mitään. :)
      Kempele on mulle aika vierasta seutua, jos ei Zeppeliinin kauppakeskusta lasketa. :) Keskustassakaan en ole montaa kertaa tainnut käydä. Mutta tuparitalo ja sen sijaintipaikka oli kyllä kiva.

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit