Tutiton

Kai sen nyt jo uskaltaa sanoa:

Meidän lapsemme ei käytä tuttia.

Viikko sitten minulla napsahti päässä. Tuntui, että aina on joku (teko)syy sille, miksei tuttivieroitusta voi aloittaa. Se alkoi ärsyttää niin paljon, että perjantai-aamuna minä leikkasin toisen tutin poikki ja piilotin toisen itseltäni ja Donilta.

Itu oli kummissaan. Selitin, että tutti on mennyt rikki, kylläpä on harmi. Voi voi. Päiväunille käydessä tutin tila alkoi kiukuttaa Itua kovasti. Vähän piti parkua, vähän enemmän viskellä rikkinäistä tuttia ja unieläimiä. Puoli tuntia se vei, sitten Itu nukahti. Toiset tirsat Itu nukkui kaupungilla kärreissä ja siellä ei tuttia ole enää muutenkaan kaivattu. Yöunille käydessä harmitti ehkä vartin verran.

Siinäpä se sitten melkein olikin, se pelätty tuttivierotus. Hyvin pian risa tutti hukkui jonnekin lelujen sekaan eikä sitä enää edes otettu unille mukaan. Yhtenä iltayönä vähän aikaa itketti unissa, mutta saattoi se johtua pienestä räkäisyydestäkin. Peukkua ja uninallen tassua on hetkittäin käytetty korvikkeena, mutta eivät nekään ole tainneet vakiintua käyttöön.

Joten, kuten sanoin, lapsemme on tutiton.