Mummilassa








Pääsiäisviikkoinen retkemme mummilaan oli monin tavoin hyvin opettavainen. Eniten ehkä siksi että näin, että sellaisen retken tekeminen Idun kanssa on mahdollista. Ja jopa ihan mukavaa.

Matkaa mummilaan on reilut viisisataa kilometriä, joten siellä ei tule ihan joka viikonloppu lorvailtua. Kun kuitenkin matkasimme etelään edellisessä postauksessa mainittuja hautajaisia varten, sain kerättyä rohkeutta sen verran, että jatkoimme hautajaisista suoraan mummin lihapatojen äärelle. Ensimmäistä kertaa ihan kaksin Idun kanssa, isi lähetettiin maitojunalla bussilla kotiin ja töihin.

Alku mummilassa oli hiukan nihkeä, sillä Itu päätti ryhtyä vierastamaan. Hän ei ole sellaista juuri harrastanut, mutta ensimmäiset kolme päivää Itu oli vaisu ja hiljainen, paitsi silloin kun yritin mennä vessaan. Silloin alkoi julmettu parku, joka ei meinannut lakata vaikka hän pääsi mukaan. Kolme päivää tuota hulluutta kesti, sitten Itu oli taas kuin taikaiskusta oma hyväntuulinen itsensä.

Se säilyi edelleen mysteerinä, miksi mummilassa nukuttaa niin hyvin. Idun nukkumaanmenoaika kyllä venyi, mutta hän nukkui yöt kuin pieni tukki ja miltei jokaisena aamuna suostui jatkamaan unia vielä minun vieressäni. Kotona semmoinen ei tule enää kysymykseenkään.

Ehkä syy hyviin uniin on Imatran vesijohtovedessä. Siinä samassa, joka lihottaa ihmistä vähintään pari kiloa viikossa...

Kommentit

  1. Kiitos kiitos tästä postauksesta. Olinkin autuaallisesti unohtanut tuon "vaiheen". Se tunne, kun matkustaa pienen kanssa mummolaan toiveissa edes hieman lepoa ja rauhaa itselle, ja siellä sitten on pari päivää "levännyt" pikkutakertujan kanssa. Onneksi sekin oli vain vaihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. :) Onneksi oltiin viikko, niin tuli sitten sitä lepoa ja rauhaakin. Mutta oli kyllä tosi outoa, kun en yhtään osannut odottaa takertumista. :\

      Poista
  2. Ikävää että teilläkin on noin pitkä välimatka mummilaan, meillä on n. 250 kilometria ja viimeksi ollaankin oltu mummilla jouluna kun mummi vielä tekee aika epäsäännöllistä työtä.

    Mutta hei, voin lohduttaa, että n. puolitoistavuotiaana lapsi alkaa sitten muistaa paremmin mummit ja mummut vaikka välillä oltaisiinkin pitkä aika erossa. Ja muistaa jopa niin hyvin, että tilaa aina auton startatessa matkan mummilaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mummolaan 300 km ja mummilaan se 500 km, mutta onneksi appivanhemmat ovat sen verran nuoria ja virkeitä, että jaksavat reissata tännekin päin. Mutta hanuristahan nämä tämmöiset välimatkat joka tapauksessa ovat. :/

      Meillä katsellaan aina välillä valokuvista isovanhempia, ehkä sekin alkaa kohta auttaa muistamisessa kun tuo puolentoista vuoden ikä jo häämöttää... :)

      Poista
  3. Oon kyllä niin ylpee susta ja autoilusta! Oot mun idoli. yhä. Itsehän kuljen Kuutin kanssa junalla (no hei kerran oon kulkenu mummolaan saakka :)

    Ja Imatran vesijohtovedestähän johtuu moni muukin seikka niin miksei tämäkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 :) Junaan en oo uskaltautunut, mutta ehkä se on vähän eri asia matkustaa pk-seudun junissa kuin Oulusta Imatralle... Tosin on sekin käynyt mielessä.

      Imatran vesijohtovesi selittää niiiiin monta asiaa. Siellä on parempi vaan juoda viin...öh viinimarjamehua.

      Poista
  4. Pitäähän sitä vähän vierastaa, kun paikka ja ihmiset ovat uusia. Nyt kun matkustus tulee tutuksi, niin voitte lähteä useammin ja vierastaminenkin loppuu. Kannattaa jo kyläillä noiden hyvien yöunienkin tähden. Siinä saa itselleen tosi paljon voimia kotiarkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti menemme uudelleen, kunhan saamme tuohon pitkän matkan tekoon vielä varmuutta ja rohkeutta. Esim. junassa.

      Itu onneksi nukkuu kotonakin hyvin, mutta jotenkin tuntuu että mummilassa vielä ekstrahyvin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit