Hunajan ja mustaherukkamehun voimalla
Viikko on kärsitty flunssasta. Nukuttu kahdet päiväunet päivässä ja yritetty koomaisina pysyä eloisan nuoren nuhanenän perässä. Hänen vauhtiinsa eivät vaikuta räkä taikka yskä.
Mutta ehkä täältä pikkuhiljaa noustaan, hunajan ja mustaherukkamehun voimalla. Vaikka ääni ei vielä ihan kuljekaan.
Eilen jaksoin jo kampaajalle ja yhdessä Donin kanssa kykenimme rymsteeraamaan asunnon uudelle tolalle. Nyt on kunnon työhuone missä kirjoittaa gradu loppuun.
Tänään lapsi yritti nauttia välipalaksi hippusen Talensin sitruunankeltaista guassiväriä. Siitä inspiroituneena kävin läpi laatikollisen vanhoja piirustuksia, valokuvasin ne ja tein niistä kauniin kasan odottamaan sitä, että joku jaksaa kantaa ne paperiroskikseen.

Tää harrasti tänään kanssa myös vanhojen piirustusten ihmettelyä ja poistoa. Vanhimmat kerrostumat lukioaikaisia.
VastaaPoistaMinä oon kätevästi jättänyt vanhimmat kerrostumat vielä Imatralle. On niitä tosin sieltäkin taidettu jo loppusijoittaa...
PoistaMinä olen kyllä sellainen hamsteri, etten varmaan raaskisi luopua vanhoista luonnoksistani. Ehkä osittain sen vuoksi, ettei ole hirveästi viime vuosina tullut tehtyä mitään. On edes joku todiste kuvataideharrastuksesta!
VastaaPoistaVähän tuskaisaahan tuo luopuminen on minullekin ollut, mutta tuli taas semmoinen "tavarasta on päästävä eroo ja heti" -vimma, jonka onnistuin käyttämään hyväkseni. :)
PoistaHyvänä merkkinä kuvataideharrastuksesta toimii muuten vaikkapa lasipurkillinen siveltimiä. Semmoinenkin sisustuselementti meiltä löytyy, vaikka niillä on viimeksi taidettu maalata valokuvakehyksiä... :D
Pikaista paranemista teille! Se on kyllä merkillistä, että nuo pienet ihmiset eivät todellakaan lakkaa touhuamasta, ennen kuin ovat tosi kipeitä ja se tarkoittaa kyllä kovaa kuumetta ja pahaa mahatautia. Silloin hekin lepäävät.
VastaaPoistaIhania piirustuksia. En minäkään raaskisi niitä luopua. Nehän menevät kuitenkin aika pieneen pinoon, vai kuinka?
Kiitos! Tällä hetkellä muut alkavat olla terveitä, mutta minä köhisen edelleen. Itu on tosiaan tasan kerran ollut niin kipeä, että lepäsi. Se tapahtui marraskuisen rokotussetin jälkeen kun nousi kuume.
PoistaPiirustukset menivät oikein pieneen tilaan roskapöntössä. ;D