Huipulla tuulee









Viime viikko vietettiin tässä taloudessa talvilomaa. Matkasimme Rukalle samaan tuttuun mökkiin, jossa olemme olleet parina vuonna aiemminkin. Viime vuosi jäi välistä, koska Itu oli vielä niin pikkuruinen. Nyt hän on jo iso ja viihtyi oikein mielellään mukana olleiden mummon ja papan seurassa ja me pääsimme Donin kanssa kaksin mäkeä laskemaan. Yhtenä iltana pääsimme myös baariin (kokemaan katkeran tappion pubvisassa) ja jaksoimme olla siellä ehkä pari tuntia. Hauskaa se oli silti, kuten lomailu muutenkin, eikä vähiten sen takia, että mummo ja pappa viihdyttivät vintiötä ja uittivat vannassa kurttuiseksi.

Ituakin yritimme saada mäenlaskuhommiin, pulkalla tosin. Ei hän siitä juuri välittänyt, sillä paljon hauskempaa oli kävellä ITE. Sen verran mitä kylmän tuulisella tunturilla nyt tarkeni. Ehkä hän sitten innostuu enemmän, kun vuoden tai kahden päästä voi kavuta laudalle ja hujauttaa huipulta rinnebaariin. Noin kuvainnollisesti ilmaistuna.

Nyt pitäisi sitten ihmisen tottua takaisin arkeen ja siihen, että saunaa ei ole tarjolla joka ilta.

Kommentit

  1. Vai että laudalle. Eikö kuitenkin sukset.. kaikki retro tulee aina muotiin, ja lautailu alkaa oleen niiiin out. Setäkin suksii. Lähinnä sen takia ettei viitti käyttää vähää rinnebaar.. rinneaikaa uuden opetteluun. Setä voi tarjota sitten (minttu)kaakaot kun tämä yksikin vintiö vähän kasvaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sitten lautailu on taas muodissa kun se on retroa... Hyvä että (minttu)kaakaotarjous tuli kirjallisena, muistamme sen. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia :) Kolmas kuva ylhäältä päin hauska, siinä "rakastunut " pari toisiinsa nojailee ;) Se onkin sitten hieno näky kun setä kahden taaperoisen kanssa hiihtoretken päätteeksi menee sinne kaakaolle :) Onnittelut sedälle ja perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on hieno visio. Setä kahden taaperoisen kanssa, oikein hyvä lastenhoitosuunnitelma. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Sana on vapaa.

Suositut tekstit