II. neljännesvuosikatsaus

Ensimmäisen kvartaalin raportti löytyy täältä.

Maanantaina meillä juhlittiin.
Itu täytti kuusi kuukautta, avioliitto kaksi vuotta ja minä kolmekymmentäviisi.

Merkkipäivän kunniaksi Itu vietiin neuvolaan mitattavaksi. Hippusta vaille yhdeksänkiloiseksi ja liki seitsemänkymmentäsenttiseksi on meidän menninkäisemme venähtänyt. Ei ihme, että vaunuista rattaisiin siirtyminen häämöttää ihan näköpiirissä jo.

Itu on luonteeltaan edelleen varsin leppoisa, ainakin jos asiat menevät kuten hän haluaa. Epäkivoja asioita kommentoidaan esimerkiksi fasaanimaisella hööhötyksellä tai muulla mekastuksella. Tarvittaessa jopa dramaattisella naaman kurttuun vääntävällä itkuunpurskahduksella. Mainitun reaktion saa aika usein aikaiseksi sillä, että laittaa ruokalapun Idun kaulaan. Sen kuosi ei nähtävästi miellytä nuorta visualistia.

Itu on siirtynyt ruokailemaan syöttyötuoliin ja nakottaa siinä melko tukevasti, vaikka ei toki vielä itsekseen osaakaan istua. Ruokaa menee toisinaan lusikallinen, joskus saavillinen. Yleensä vähän sen mukaan, paljonko ruokaa on tarjolla. (Eli jos tarjolla on saavillinen, kelpaa lusikallinen ja päin vastoin.) Kaikkea muuta Itu on syönyt melko kursailematta, mutta kaupan (en muista merkkiä) kukkakaalisose sai aikaan täydellisen stopin. En ihmettele, en minäkään sitä sotkua olisi syönyt. Äidin tekemä kukkakaalisose puolestaan on toistaiseksi ollut herkkua. Parasta tietysti olisi, jos voisi aina syödä banaania ja luumusosetta.

Rullittelu on Idusta hauskaa. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että isi tai äiti kierittää vauvaa lattialla. Itu osaa kääntyä selältä vatsalleen itse, mutta ei vielä vatsalta selälleen. Alaleuassa Idulla nököttää kaksi pikkuruista hampaannysää, ja ne terävät penteleet hyvin mielellään jäystävät esimerkiksi äidin pikkurilliä.

Monet asiat naurattavat Itua. Leveimmän hymyn saa aikaiseksi sillä, että menee heräävän/nukahtamassa olevan vauvan näkökenttään. Itu ei suuremmin vierasta, ainakaan jos saa itse ensin tarkkailla uutta ihmistä rauhassa. Ja se tarkkailu vasta tarkkaa onkin. Mikään ei jää silloin huomaamatta.

Itu nukkuu edelleen noin kahdentoista tunnin yöunet, nyt omassa huoneessaan. Aamuseitsemän maissa hän siirtyy vaipanvaihdon yhteydessä vanhempien sänkyyn, jossa nukutaan tai jumpataan tai molempia. Äiti saa joka tapauksessa torkuttua siinä vieressä vielä tunnin tai kaksi. Kahdet puolen tunnin ja yhdet kolmen tunnin päiväunet ovat korvautuneet useammilla lyhyemmillä, mikä tavallaan on kiva ja tavallaan ei. Aika paljon Itu edelleen nukkuu, mikä on ihan hyvä, koska en vieläkään oikein tiedä mitä minun pitäisi hänen kanssaan tehdä kun hän on hereillä.

Viimeisen kuukauden aikana elo Idun kanssa on alkanut tuntua paljon helpommalta ja sitä myöten mukavammalta. Suurena syynä tähän on päivien rytmittyminen jotenkin järkevästi. Helpottaa kovasti, kun tietää ettei vauvalla voi enää olla ihan koko ajan nälkä ja että sen kanssa pystyy kommunikoimaan edes jollain ymmärrettävällä tasolla. Edes joskus. Joistain asioista. Ehkä.