Valokuvatorstai - Koti

Mie oon kotosin kaupungista, jossa asemalla on vaan yhet kiskot. Ne vie aina pois. Silti kaikki tiet tuntuu johtavan sinne takasin. Etenkin se valtatie, jonka penkat murtuu Pontuksen suoralla rekkajonojen painosta ja joka ennen ohitustien rakentamista tukkiutui juhannuksina täysin, kun kaupunkilaiset matkasivat maalle uiakseen järvessä sepalus auki.

Mie oon kotosin kaupungista, jonka keskellä kasvaa neljätoistakerroksisia taloja. Ne on olemassa kai sitä varten, että sieltä katolta on niin hyvä matka alas. Sillä alas sieltä on tultu. Ja koska sen kaupungin keskellä kuohuu joki, tietää mitä siitä seuraa.

Miun kotikaupungissa puolet muistaa kun ryssä tuli rajan yli ja ne jotka ei ensimmäistä kertaa muista, on nähneet että taashan se tuli. Bussilasteittain sateisten markettien pihaan.

Mie oon kotosin talosta, jossa putket jäätyy talvella ja jonne ei tuu lämmintä vettä. Seinien sisältä löytyy kai vieläki luoteja muistona sodasta. Kellarissa säilytetään vanhoja lasipurkkeja ja äitin tekemiä hilloja. Vintillä varastoidaan tunkkasen kuumia kesäpäiviä ja vintin tuoksua. Melkein sama tuoksu löytyy pyöräkuurista, josta pyörien lisäksi löytyy Hesarin vanhoja vuosikertoja, potkukelkka, hyppykeppi ja kaikki se, mitä ei muualle saaha mahtumaan. Kuurin portaasta tarttuu aina tikkuja varpaisiin, mutta kesällä ei kenkiä käytetä.

Miun kotitalon pihalla kasvaa omenapuita, jotka tekkee omppuja halunsa mukkaan, miten ne nyt sattuu kehtaamaan. Ja karviaispensaita, joiden marjoja mie syön aina niin, että purasen kannan irti ja puristan sisältä pehmosen, makean mössön. Lapsena raaputin jäistä karviaishilloa pakasterasiasta ja söin sitä niin kauan, että kieltä alko kirveltää. Sen täyty olla joku sunnuntai toukokuussa, sillä lapsuudessa kaikki kiva tapahtui sunnuntaisin toukokuussa. Kun illat oli pitkiä ja valosia ja auringon keltaoranssit viirut raidotti naapuritaloja.

---
Valokuvatorstaissa tällä viikolla aiheena koti. Kirsikkapuisto tarjoaa bonuksena vähän proosaa kuvien oheen.