Olen lapsi järvellä

Happoradion Itä-Suomessa tuulee soi päässä jo paljon ennen Joensuuta.
Ulkona on helle ja lehmiä järvessä. Lapsi nukkuu auton takapenkillä ja minä neulon edessä huivia.
Joensuun torilla juodaan kahvia ja pillimehua Marttakahviossa.
Ravintolassa liian lyhyille päiväunille jäänyt lapsi meinaa nukahtaa syliin.
Ulkona maata ruoskii kaatosade.
Pielinen on tyyni kun ehdimme hotelliin, joka tuo mieleen rippileiripaikan.

Aamulla ajetaan Kolin rantatietä.
Ranta näkyy kahdesti.
Lapsi oksentaa takapenkillä päälleen.
Huipulla riidellään jostain todella tähdellisestä.

Sitten laskeudutaan alas.
Syödään jäätelöä. Ajetaan kotiin ja valutaan kohti loman loppua.
Heinäkuun loppua.
Sitä, mitä arjeksi sanotaan.

Ajatuksia vaatteista ja KonMarista

Säännöllisin väliajoin alan tuskailemaan kotimme tavarapaljouden kanssa. Paljon kehitystä on jo tapahtunut enkä usko olevani enää samanlainen hamsteri kuin joskus aiemmin. Useimmiten en enää tunne tuskaa luopuessani tavaroista.

Halusin kuitenkin vielä vähän lisäpotkua, sillä totuus kaikesta huolimatta on, että meillä on edelleenkin ihan liikaa tavaraa. KonMarin saaminen lainaan kirjastosta ei ollutkaan ihan helppo juttu. Useamman kuukauden jouduin sitä jonottamaan, mutta en halunnut ostaa kirjaa, sillä se olisi tuntunut aatteen vastaiselta. Tällä viikolla kirja vihdoin tuli ja nyt olen lukenut siitä ehkä yhden kolmasosan. Sitten olikin pakko päästä aloittamaan. Eilen kävin läpi vaatevarastoni, joka hupeni puolella. Tänään vuorossa olivat käsilaukut.

Tässä tyhjennyksen äärellä olen tehnyt muutamia havaintoja vaatevarastostani ja päätin kirjoittaa ne ylös. Jos totta puhutaan, tuo ylläoleva lista pitäisi kiinnittää tukevasti lompakkoon, jotta sitä ehkä tulisi vilkaistua kaupan kassalla ennen maksutapahtumaa.

1. Ruskea ei yksinkertaisesti vain sovi minulle. Tai saattaa se sopiakin, mutta ei henkisesti. Minä en ole ruskea ihminen, minä olen musta ihminen. Siitä huolimatta yritän aina välillä ruskeutua. Ostan ruskeita juttuja, jotka kaupassa tuntuvat kivoilta, mutta kotona eivät ja sitten ne hautautuvat vaatekaappiin. Vihreän kanssa on vähän sama juttu, samoin sinisen, vaikka jotkin sinisen sävyt ovatkin onnistuneet luikertelemaan vaatevarastooni ja ihan käyttöön asti. Mutta se ruskea. Ei. Enää. Ikinä.

2. Liian lyhyet mekot ovat aikamoinen ongelma, kun ihmisellä on pituutta 187 senttiä. Liian paljon on niitä tullut ostettua juuri sillä perusteella, että voihan sitä pitää vaikka legginsien kanssa. Siinä vaiheessa kun suurin osa mekoista on legginsien kanssa pidettäviä, ei ole kivaa enää kellään. Uskokaa pois.

3. Huonoa materiaalia olevia vaatteitakin on tullut ostettua. Muun muassa yksi legginsien kanssa pidettävä mekko, joka on niin hiostava, ettei sitä tahdo pitää minkään kanssa. Kaupassa sekin oli olevinaan kiva, kun en pysähtynyt ajattelmaan asiaa loppuun asti.

4. Tarvitseminen onkin aika kinkkinen juttu, sillä mitä sitä nyt ihminen ylipäätään tarvitsee? Ei kovin montaa vaatetta ainakaan. KonMarin oppien mukaistahan tarpeellisuuden miettiminen ei taida olla (ainakaan sitä ei ole mainittu siinä kirjan ensimmäisessä kolmanneksessa), mutta ehkä sen miettiminen vaatekaupassa voi olla hyvä juttu.

Uusi vaatevarastoni on siis aika tavalla pienempi. Ne vaatteet, jotka ennen veivät kaksi ikealipaston laatikkoa, mahtuvat nyt yhteen. Kaksi vaatehuoneen hyllyä täyttäneet vaatteet mahtuvat puolelletoista hyllylle e-rit-täin väljästi aseteltuna. Käsilaukut mahtuvat sille jäljelle jääneelle hyllynpuolikkaalle. Henkarivaatteilla on tilaa heilahdella ja luoda syyttäviä silmäyksi Donin täpötäysille vaatetursukekasoille.

Ja minä olen täysin zen siihen asti, kun siirryn eteenpäin projektissani.

Tuplajuhlat

Viime sunnuntaina vietettiin Imatralla isukin luona nimipäiviäni sekä ensimmäistä osaa valmistujaisistani.

Vaikka lomaviikkomme Imatralla ei ollut mitenkään järin lämmin, tupsahti sunnuntaiksi kätevästi helle. Sen ei tietysti olisi pitänyt yllättää, sillä aivan samoin kävi heinäkuussa 2011, kun vietimme Donin kanssa kihlaisia kotikodissani. Niihin juhliin ostetuille tuulettimille tuli taas käyttöä.

Minä vietin kunnon karjalaisemännän tavoin aamupäivän hellan äärellä ja leivoin sitruuna-marenkitorttua ja feta-pinaattipiirakkaa. Molemmista tuli oikein makoisia vaikka oikaisinkin käyttämällä valmiita piirakkapohjia. Niitä pyöreitä, ettei se taikinan vuokaan levittäminenkään olisi ollut liian vaikeaa.

Äidin luonnollisesti olisin toivonut olevan näissä juhlissa paikalla, mutta se nyt vain ei mennyt niin. Onneksi muut iäkkäämmät sukulaiset ja ystävät kuitenkin pääsivät tulemaan.

Kun tuntuu kesältä

Se hetki, kun tuntuu kesältä:
Iho on saunomisesta pehmeä ja jokivedestä viilentynyt.
Kodasta nouseva savu hiipii sieraimiin.
Joki tyyntyy ja pilvet alkavat rusottaa.
On syöty ja juotu ja piirretty yhdessä kuvia, ihan niin kuin lukion historian tunneilla.
Pienimmäinen nukahtaa äitinsä syliin ja ympärillä on ihmisiä, jotka on tuntenut niin kauan, ettei osaa laskea.

Siitä kesässä on kyse.

Mökkimuistoja

Kun olin lapsi, koko kesäloma vietettiin kesämökillä.
Kaikki kaksitoista kuukautta. Tai siltä se ainakin tuntui pienestä ihmisestä.
Joka päivä syötiin kalaa sillä äiti ja isä laskivat iltaisin verkot.
Isä kävi veneellä kaupungissa töissä ja minä tunnistin Evinruden äänen jo kaukaa, kun isä illalla palasi.
Parhaan lapsuusystävän kanssa puljattiin vedessä ja leikittiin barbeilla.
Aurinko luonnollisesti paistoi aina.

Itu oli mökillä toista kertaa elämässään, ensimmäistä kertaa yötä.
Saunoi tätsyn kanssa ja nukkui samassa kammarissa.
Napsi mustikoita suuhunsa pensaikosta.
Minä keräsin elämäni ensimmäiset kanttarellit ja uskaltauduin Saimaaseen kalseasta ilmasta ja vedestä huolimatta.

Mökillä muisto lapsuudestani häilyy selkeimpänä.

Vierailla kallioilla

Pikkuhiljaa alkaa hahmottaa, miten heikosti tuntee synnyinkaupunkinsa.
Kaksikymmentä vuotta täällä ei merkitse mitään, jos on melkein toisen samanmoisen asunut poissa.
Murre on haalistunut, mäet pienentyneet ja seinät rapistuneet.
Nyt vasta näkee, kuinka pieni on ollut se piiri, jossa on pyöritty.
Muutama kilometri kotitalosta, ja löytyy kallioita, joilla ei koskaan ole kiipeillyt.
Maisemia, joita ei koskaan ole nähnyt.

Tai ehkä niihin kiinnittää huomiota vasta silloin, kun edessä on suuria asioita.
Horisontissa häilyviä muutoksia.
Sadepilviä ja sateenkaaria.
Vieraita kallioita.

Vesipetoja

Aikamoisia vesipetoja ovat nuo pienet ihmiset.
Kävimme tervehtimässä ystävän vauvaa ja nämä isommat, kaksi kohta kolmevuotiasta, aloittivat läträämisen kukkien kastelulla ja jatkoivat läiskytystä järvessä. Ei pahemmin haitannut pilvinen sää tai haalea ilma.

Sauna ja kaveritaaperon vaarin keittämä iltapuuro varmistivat en, että Itu torkahti kotimatkalla autoon. Ihan niin kuin se ystävän vauva, jota piti käydä silittämässä. Minunkin.

Saippuakuplasateessa

Taas on kesäloma. Puolitoista viikkoa lepäsimme kotona ja toivuimme Ruotsin matkasta, nyt jaksaa taas hetken aikaa reissata ja sukuloida.

Viime päivien huvitusta on Idulle ollut leikkiminen serkun kanssa.

Serkukset ovat toistaiseksi lätränneet uima-altaassa ja mummolan mökin rannassa ja kastelleet kukkia saippuakuplasateessa. Keskustelu on käynyt vilkkaana, vaikka toinen puhuu vielä vauvakieltä ja toinen isojen ihmisten sanoilla.

Taidamme jatkaa vielä samaan malliin.

Langasta & paperista

Kesä on hedelmällistä aikaa.
Syntyi uusi blogi.

Sieltä löytyvät tästä lähin käsityö- ja askartelujuttuni. Kirsikkapuisto jää siis jatkossa muita lätinöitä varten.

Mene ja katso ja ihastu ja seuraa!

Aviatrix kaksivuotiaalle

Neuleita on valmistunut viime aikoina taas vaikka kuinka monta. Suurin osa on kuvaamatta, mutta tämän tänään lahjaksi annetun Aviatrixin sain kuvattua. Mallina toimi Itu, joten suurin osa kuvista on varsin, hmm, vauhdikkaita. Lahjan saajan päässä myssystä olisi tuskin saanut yhtään sen rauhallisempia kuvia, sen verran kova menijä oli tuore kaksivuotiaskin.

Olen kovasti innostunut tästä Aviatrix-myssyn ohjeesta. Ensimmäinen Aviatrixini oli tämä oranssi, mutta sen jälkeen olen tehnyt jo kaksi lisää. Toinen on Idun oma (ja vielä kuvaamatta), toinen siis tämä liila Dropsin Merino Extra Fine -langasta neulottu. Napiksi pääsi metallinappi, jonka olen poiminut talteen isäni vanhasta puvuntakista. Jostain syystä pidän noista napeista hurjasti, onneksi niitä on vielä muutama jemmassa.

Innostunut olen myös tällä hetkellä työn alla olevasta neulepuserosta, joka on ensimmäinen ikinä, jota teen ilman täsmällistä ohjetta. Tai noh, oikeastaan ilman ohjetta lainkaan. Pusero tulee Idulle ja toistaiseksi tuntuu istuvan hyvin. Toivotaan, että tilanne pysyy samana loppuun asti.

(Mid)sommaren är kort

Kuviin juhannuksesta on hyvä päättää Göteborgin matkamme raportointi. Vaikka juhannuksesta on vasta viikko, tuntuu kuin aikaa olisi kulunut rutkasti enemmän.

Minulla oli etukäteen mielessäni stereotypinen visio ruotsalaisista laulamassa kansanlauluja ja tanssimassa juhannussalon ympärillä. Noh, se visio osoittautui aivan oikeaksi.

Teimme juhannusaattona retken juhannusjuhlille Rävlandaan, joka sijaitsee puolen tunnin matkan päässä Göteborgista itään. Vastaavia juhannusjuhlia oli ilmeisesti vähän joka taajamassa, mutta tätini oli valikoinut Rävlandan meille esittelykappaleeksi.

Siellä tosiaan haitari soi, bröd och korv teki kauppansa ja kukkaseppelepäiset neidot olivat toinen toistaan sievempiä. Meidän seurueemme kukkaseppeleet tosin unohtuivat matkasta, mutta se ei juhannusjuhlintaa hidastanut. Tunnelma oli nihkeän hikinen puolipilvisessä säässä, mutta kokemus oli kaiken hien arvoinen. Kyseessä oli täydellinen koko perheen juhla, kukaan ei juopotellut ja kaikilla näytti olevan lystiä. Itu intoutui tanssimaan musisoinnin tahdissa ja tuntui muutenkin nauttivan juhlista.

Itse pääsin tanssimaan juhannussalon ympärille myöhemmin illalla, kun joku seurueestamme sai päähänsä testata tädin pihalle pystytettyä juhannussalkoa tositoimissa. Nyt on tullut sitäkin testattua.