keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Yksissä kansissa



Olen viettänyt kaksi päivää istuen keittiön lattialla, sotkien liimalla ja kankailla. Lopputuloksena minulla on nyt kaksi pientä ja kaunista Ikea-kangaspäällysteistä kansiota. Turkoosin kohtalona oli tulla reseptikansioksi, toisen tulevaisuus on vielä auki.

Iltaisin olen sohvalla istuessani leikellyt vanhoista lehdistä kiintoisia reseptejä ja eilen Supernannyn seurassa liimailin ja teippailin niitä värikkäille papereille. Netistä poimittuja reseptejä varten tein taittopohjan, johon reseptit voi kirjoittaa ja sitten tulostaa. Pienissä muovitaskuissa ohjeet myös pysyvät siisteinä, vaikka hiukan sattuisi jauhelihakastike pärskähtelemään ruoanlaiton tiimellyksessä.

Kansioiden päällystäminen oli yllättävän helppoa, ja kun vielä keksin kuinka sisäpuolenkin saa siististi kankaan taakse (kts. keskirivin ensimmäinen kuva), lopputulos oli lähes pelottavan siisti.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Mielensäpahoittaja ja vuokranantaja

Aloittaessani yliopisto-opinnot Rovaniemellä puolitoista vuotta sitten vuokrasin sieltä opiskelija-asunnon paikallisen opiskelija-asuntosäätiö Domus Arctican kautta. Ensin sain huoneen kolmen hengen solusta ja puolen vuoden päästä pääsin yksiöön. Siinä ehdin asua yhdeksän kuukautta ennen palaamista Ouluun.

Ilmoitin Domus Arcticalle vuokrasuhteen irtisanomisesta 24. lokakuuta. Asunnon avaimet palautin marraskuun viimeisenä päivänä ja matkasin Donin kyydissä kotiin odottelemaan vuokratakuun palauttamista.

18.12. laitoin DAS:n asiakaspalveluun sähköpostilla kysymyksen siitä, koska vuokratakuu palautetaan. Siihen ei vastattu.

2.1. laitoin uuden viestin. Siihenkään ei vastattu.

3.1. soitin asiakaspalveluun ja selvitin asiaa. Vuokratakuu luvattiin laittaa maksuun ja myöhemmin samana päivänä sain vielä henkilö A:lta sähköpostin, jossa sanottiin että "vakuus on palautettu tänään, puhuimme asiasta puhelimessa. Pahoittelen, että maksu on viivästynyt ja toivotan mukavaa alkanutta vuotta 2013!".

10.1. sain seuraavan sähköpostin DAS:n henkilö B:ltä, jossa todettiin: "pahoittelen ettemme ole ehtineet vastata sinun sähköposteihisi. Valitettavasti asiakaspalvelumme ruuhkautui joulukuussa. Sinulle on nyt maksettu vakuusmaksu takaisin 9.1.2013."

Vakuusmaksu kirjautui tililleni 4.1., joten ainakin viimeisimmän viestin lähettäjä oli hiukan pihalla. Samalla myös suoritettiin vesimaksun tasaus ja minulle palautettiin 27,13€.

Eipä siinä. Rahat tulivat ja pistin 400 euroa iloiten kiertoon kansantalouden kohentamisen nimissä. 
Vaan ei siinä vielä kaikki!

22.2. sain DAS:lta maksumuistutuskirjeen, joka oli lähetetty Rovaniemen asunnon osoitteeseen (vaikka olin jo lokakuussa, siis liki neljä kuukautta aikaisemmin ilmoittanut DAS:lle uuden osoitteeni) ja löysi perille postin kääntämänä. Laskun summa oli 7,28 euroa, selitteenä "kk-lasku" ja päälle lätkäistynä vielä vitosen perintäkulut. Samana päivänä (joskin virka-ajan jälkeen) laitoin sähköpostia ja tiedustelin mitä lasku mahtaa koskea. Netti kuului vuokraan, vesimaksut oli hoidettu takuuvuokran palauttamisen yhteydessä, autopaikkaa minulla ei ollut ja sähkölasku ei vuokranantajalle kuulunut. Koskaan, ikinä milloinkaan en ollut maksanut mistään kuukausittaista 7,28 euroa. En myöskään ollut ikinä saanut mitään maksumuistutusta edeltävää laskua.

26.2., eli tänään, soitin jälleen DAS:lle, koska sähköpostiinhan ei luonnollisesti koskaan vastattu. Toisessa päässä henkilö C ihmetteli aikansa, muisti kyllä itse maksumuistutuksen tehneensä. Lopulta hän käski unohtamaan koko laskun, sillä mitään laskutettavaa ei löytynyt. Hiukan myöhemmin tuli samalta henkilöltä sähköposti, jossa asialle löytyi selitys: "Kyseessä olevan laskun poistin aiheettomana, sillä veden tasauslaskutuksen yhteydessä tapahtui inhimillinen virhe tasauslaskun päiväyksen muodossa ja siksi muodostui tämä aiheeton lasku helmikuun osalta."

Joka kerta, kun sain Domus Arcticaan kontaktin, minulle pahoiteltiin ystävällisesti näitä kömmähdyksiä. Siitäkin huolimatta halusin tämän avautumisen kirjoittaa, sillä eikö tällaisten asioiden pitäisi olla ihan rutiineja? Etenkin, jos tarkoituksena on ylläpitää, vuokrata ja rakennuttaa asuntoja.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Epäkohta ja kuinka se oikaistaan


Minnuu on jo jonkin aikaa ärsyttänyt keittiön kahvihyllyllä nököttävä ruma ruskea suodatinpussipaketti. Että miksi kahvipaketeista on vaikka minkälaista dissainversiota, mutta suodatinpussiparat on jätetty ihan heitteille? Oisko ittestäs kiva maata hyllyllä muoviin käärittynä tai rumassa ruskeassa myyntipaketissa?

Eilen kun Don väänsi tylsää koodinpätkää eikä joutanut viihdyttämään minua, päätin vihdoin tehdä asialle jotain. Meinasin ensin askarrellapaskarrella myslipaketista kokonaan uuden suodatinpussilaatikon, mutta sitten tajusin, että paljon helpompi homma on vain päällystää se vanha. Eipä siinä sitten muuta. Skräppipaperilehtiöstä kaksi sivua kukkapaperia, Teippitarhan valkoista maskingteippiä peittämään saumakohtia ja rullan verran kaksipuoleista teippiä.

Loppu onkin historiaa!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Lohikäärmeen häntä

Askartelinpaskartelin jo männäsyksynä tämän hauskan lohikäärmeenhäntäkaulakorun Michele made men ohjeella. Nauhana käytin organzanauhaa, joka tuntuu toimivan ihan hyvin vaikka ohutta onkin. Tosin en ole tullut käyttäneeksi korua vielä kertaakaan, sillä se ei tunnu istuvan oikein minkään vaatteen kanssa. Tässä on siis selkeästi tarve uudelle vaateostokselle...

lauantai 23. helmikuuta 2013

Jaffaa, ryynejä ja maalaustaidetta




Porokarnevaalien oheismarkkinoilta tuli puolivahingossa ostettua neljä kiloa Tyrnävän Myllyn tuotteita. Viikko sitten puurovastaavamme testasi kaurahiutaleita ja tänään vuorossa olivat kauraryynit. Pakko myöntää, etten ole parempia puuroja eläissäni syönyt! (Samallahan minulle myös selvisi ryynien ja hiutaleiden ero, sillä jostain syystä olen erheellisesti kutsunut kaurahiutaleita aina kauraryyneiksi. Taidan syyttää äitiä tästä.)

Taannoin tuli myös hankittua "ruokasaliin" Jaffa-verho. Pakkohan se oli ostaa, kun halvalla sai. Jo ennen verhohankintaa olin keksinyt, että seinälle pitää saada keltainen taulu. Luomisen tuska oli luonnollisesti suuri, mutta ainakin omaan silmään lopputulos istuu. Eikä taulukoukunkiinnittäjäkään ole suuremmin valittanut. Maalaaminen tosin saattaisi olla monin tavoin hiukan helpompaa, jos sitä tekisi vähän useammin kuin kerran kolmessa vuodessa...

perjantai 22. helmikuuta 2013

Tieto lisää tuskaa

Tässä opiskelussa on kuulkaa semmoinen vika, että ajan mittaa alkaa käämit kärventyä.

Kun eihän siinä nyt hirveästi ole järkeä, että näin ihmiskunnan kehityksen "huipulla" rakennetut talot mätänevät parissa vuodessa. Esmes vaikka jotkut vuonna 2006 valmistuneet yliopistojen lisäsiivet.

Ja sitten taas ammoisina aikoina toiset on onnistuneet rakentamaan kirkon, joka on seissyt paikoillaan lähes 1500 vuotta. Tuhatviisisataa vuotta.
Lähellä mannerlaattojen saumaa.

torstai 21. helmikuuta 2013

Dr. Laiskins opastaa

Valveutuneena ja ajan hermolla seilaavana (not) bloggaajana upotan minäkin sormeni tähän velloneeseen elämäntapamuutoskeskusteluun. On nimittäin ihan pakko jakaa ystäväni "tohtori Laiskinsin" teesit, joita tällainen maitorahkaa, raejuustoa ja kuntosalirääkkiä karsastava elämäntapamuutosvastarintainenkin voi hyvillä mielin noudattaa. Ja saada myös tuloksia aikaan ilman, että koko elämä pyörii tuskastuttavasti kalorilaskennan ja askelmittarin ympärillä. "Tohtorin" teesit ovat minua suuresti lohduttaneet tällä tiellä, vaikka toki julkisesti en suostukaan myöntämään, että yrittäisin rakkaudella vaalimistani kiloista hankkiutua eroon.

Dr. Laiskinsin teesit
- Aina voi ottaa pienen palan.
- Jos lenkki* ei huvita, sen voi siirtää huomiseksi.
- Syö usein ja nauti, vähän pienemmältä lautaselta kuin aiemmin.
- Kasvislaarista löytyy jännittäviä yllätyksiä.
- Ekat viikot on perseestä, muutatpa elämässäsi mitä tahansa. Kyllä se siitä.
- Älä santsaa (ellei ole tulossa maailmanloppu).

* Uskoakseni lenkki tarkoittaa sekä liikunnallista aktiviteettia että lenkkimakkaraa, tätä en muistanut "tohtorilta" tarkistaa. 

Lamaannus

Nyt tuntuu, että mikään ei etene. Ei gradu, eivät esseet, ei tenttikirjan lukeminen, ei taiteen tekeminen, villasukat ehkä hiukan. Nukun kymmenen tunnin yöunia ja väsähdän jo viiden tunnin valvomisen jälkeen. Viikon suurin (henkinen ja fyysinen) ponnistus oli tiistai-iltana tapahtunut raahautuminen paikallisen marttayhdistyksen vuosikokoukseen. Siellä tosin olikin sitten ihan mukavaa, vaikka ikäjakauma ei puoleeni kallistunutkaan.

Tuntuu, että odotan jotakin tapahtuvaksi. Jotakin suurta ja kaunista, en vain tiedä mitä. Yritän tehdä Oulusta omaa kaupunkiani, vaikka toisaalta haluan palavasti muuttaa täältä pois. Näperrän asunnostamme koko ajan kotoisampaa, vaikka oikeasti odotan vain, että joku ostaisi sen pois ja vapauttaisi meidät.

Ehkäpä maaliskuu haihduttaa edes tämän harmaan lamaannuksen.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Aurinko päässä


Yhden illan rojektina syntyi iloisankeltainen tupsupipo Schoppel-Wollen Reggae Ombresta.
Vajaat sata grammaa lankaa kului tähän ihanuuteen.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Porokarnevaalit








Lauantaina raahasin Donin jälleen kerran ihmettelemään maailman nopeimpia poroja Oulun kauppatorille. Vaikka järjestelyt eivät kaiketi olleet menneet ihan strömsöläisittäin, kisat pidettiin, joskin lyhyemmällä radalla. Myöhästyimme paikalta sen verran, että alkukarsinnat jäivät osittain näkemättä, mutta kyllä siinä tunnelmaan pääsi silti mukaan. Voittajaporo jäi myös epäselväksi, mutta ei sillä väliä, sillä oma suosikkini Piparikorva tipahti semifinaaleissa.

Porojen ohella oli torilla muutenkin ihan kunnon markkinameininkiä. Suopungin heiton ja poroajelun jätimme suosiolla pienemmille, mutta poromakkaraa piti maistaa. Olkoonkin, että se hiukan brutaalilta tuossa yhteydessä tuntui.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Miedoin chili

"No niin, mikäs chili laitetaan tähän ruokaan?"
"Maistetaan sitä miedointa."
"Joo, oota mä leik..."
Rouskis.
"Ai saat.. @#$!!**@#$!!!!"

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

"Rakkautta ja yskää ei voi kätkeä"



Citymarketista sai taannoin nenäliinapakettien kylkiäisenä "viehättävän" sinisen purkin, jossa nessuja voi kivasti säilyttää. Minullehan purnun ulkoasu ei luonnollisestikaan kelvannut, sillä joku raja pitää olla vaikka olen sinistä väriä pikkuhiljaa alkanutkin sietää. Joten ei muuta kuin pensseli käteen, mustaa akryylimaalia esiin ja taistoon! Lopputuloksen kruunasivat muinoin Clas Ohlsonilta ostettu pitsiteippi sekä punaiset helmet. Ja kyllä. Idea on aika suora sovellus Anselmin hernekeittopurkki-ideasta.

Sitä en yhtään tiedä, miten akryylimaali pysyy purkin kyljessä ja kestää käyttöä, mutta aika näyttää. Juuri nyt purkki ainakin näyttää ihan sievältä ja kököttää tukevasti sohvan vieressä, jos vaikka Don alkaa herkistellä kun katsomme jotain romanttista draamaelokuvaa...

tiistai 12. helmikuuta 2013

"Piirrä sielu"



Tammikuisella retkellämme etelässä ystäväni esitteli uutta taidegrafiikkaharrastustaan. Innostus oli varsin tarttuvaa, sillä minäkin halusin päästä tekemään taidetta. Täällä Oulussa ei kuitenkaan ollut tarjolla mitään harrastusryhmää, joten itse sitä oli ihmisen taiteentekemisensä opeteltava. Ja hei, olenhan minä linolevyllä painanut grafiikkaa jo yläasteella, eikä siitä ole aikaa kuin, öh... kaksikymmentä vuotta. Ihan selkäytimessä siis koko homma.

Vaikeinta oli (tarvikkeiden löytämisen jälkeen, sillä linopainanta ei taida olla kaikkein seksikkäin taiteen ala juuri nyt) keksiä aihe. Mutta siihenkin oli ystävästä apua: "Piirrä sielu", oli vastaus. Sielu lähti syntymään vähän erilaisena, mutta lopulta jalostui riikinkukoksi. Niinkin voi käydä.

Olisin halunnut ottaa kuvia myös painoprosessista, mutta siinä vaiheessa kun kätöseni olivat kyynärpäitä myöten mustassa maalissa, tuumin että parempi antaa EOSin olla rauhassa. Prässillä painaessa lopputulos olisi varmasti ollut tasaisempi, mutta onnistui se käsinkin. Jossain vaiheessa muistin ottaa lusikan avuksi ja sillä hinkkaamalla maali tarttui vieläkin paremmin pariisinpaperiin.

Lopputuloksena oli kymmenen kaunista vedosta Sielua! Sekä muistutus siitä, miten hauskaa ja tyydyttävää kaikki tällainen tekeminen voikaan olla.

Seuraava korkkaamaton linolevy huutelee jo kaapin päältä...

maanantai 11. helmikuuta 2013

3 vuotta ja 8 päivää

Varustauduin henkisesti blogin tuleviin kolmevuotissynttäreihin. Suunnittelin kaikenlaista, paatoksellista muistelua siitä, mitä kaikkea kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Eilen tajusin, että alkaa tulla kiire, sillä eihän helmikuun loppuun ole enää aikaa juuri lainkaan. Päätin myös vihdoin vaivautua tarkistamaan, mikä se varsinainen blogisynttäripäivä on.

3.2.

No just.
Ehti sitten sekin merkkipäivä mennä menojaan.

Vaan ei anneta sen häiritä. Kirsikkapuisto nimittäin kiittää mitä nöyrimmin kaikkia ihania lukijoitaan kuluneista kolmesta vuodesta ja kahdeksasta päivästä! Tänä aikana puiston kävijämääräkin on noussut niin suureksi, että ihan pyörryttää!

Mitä tulee Kirsikkapuiston tulevaisuuteen, niin voin luvata vain sen, että konsepti on jatkossakin se, ettei konseptia ole.

Toivottavasti viihdytte mukana edelleen!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pakkopullaa




Laskiainen tuli jotenkin ihan yllättäen ja puun takaa.
Ei tullut edes ostettua laskiaispullaa eilen, vaikka kaupassa niiden äärellä hetken aikaa haparoimme.
Aamulla kuitenkin tajusin, että eihän näin voi elää.
Pakko on ihmisen laskiaispullaa saada.
Hillolla tietenkin, oikeaoppisesti.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Huonokuuloinen pohtii

Miksi elokuvateattereissa esitettävissä suomalaisissa elokuvissa ei ole suomenkielistä tekstitystä?
Eivätkö (muut) huonokuuloiset tai kuurot käy elokuvissa?

Juuressipsuja ja avokadoa


Kun eilen köröttelimme raajat ja uudelleenlöytyneet lihakset kipeinä kotiin Rukalta, sain ruokavalaistumisen; halusin päästä tekemään juuressipsejä. Don oli helppo puhua mukaan mainitsemalla sana "punajuuri", sillä mieheni tuntuu olevan melko perso niille.

Oman lieden äärelle päästyäni leikkelin ohukaisia suikaleita porkkanasta, palsternakasta, punajuuresta ja perunoista. Tuolla tavoin ilmaistuna asia kuulostaa kauhean kauniilta ja siistiltä, mitä se ei siis todellisuudessa ollut... Kokkiveitsen, raastinraudan ja potunkuorimaveitsen kanssa äheltämisen jälkeen sain kuitenkin aikaiseksi pellillisen kutakuinkin ohuita viipaleita/suikuloita. Annoimme niiden olla 120 asteisessa uunissa puoli tuntia, jonka jälkeen sirottelimme päälle suolaa ja limettipippurisekoitusta. Tämän jälkeen Don viritteli puisen kauhan pitämään hellan luukkua raollaan ja lämpötilaksi laskettiin 75 astetta. Neljän tunnin paistelun jälkeen meillä olikin (säälittävän pieni) kipollinen kohtalaisen rapsakoita ja valtavan hyviä sipsuja. Niiden tuhoamiseen ei tainnut mennä edes neljää minuuttia...

Juuressipsujen seuraksi teimme avokadosta, turkkilaisesta jogurtista, valkosipulista, limetistä ja korianteritahnasta dippiä. Sitä sitten tulikin vähän reilummin kuin niitä juuressipsuja.

torstai 7. helmikuuta 2013

Valokuvatorstai - jää

Aasialaispojat tekivät jääveistoksia Rukalla.
Lisää tulkintoja aiheesta Valokuvatorstaissa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

5,7 km



On taas se aika vuodesta, kun joudun etsimään Rukan rinteillä sisäistä tanjapoutiaista ja marja-liisakirvesniemeä itsestäni. Viikon mittainen talviurheilurykäisy alkoi sikäli hyvin, että eilen tein uskoakseni henkilökohtaisen hiihtoennätykseni (josta jaksan luonnollisesti jauhaa loputtomiin jokaiselle). Kerrankin sää, voitelu ja (ladun) kunto osuivat kohdalleen ja 5,7 kilometriä sivakointia sujui kuin itsestään. Taukopaikalla odottavat mehu, munkkirinkeli ja poroaitaus tosin saattoivat myös antaa aika paljon voimia ponnistukseen.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Turmion hiutale

Hirveen nätin pipon neuloin. Kirjoneuletta ja kaikkea.
Mutta eihän se pentele mahdu päähän. Ei, vaikka kuinka yritin löysästi kirjoneuleen tehdä.
Pitäkää tunkkinne.

Lankana SandnesGarnin Smart. 
Pipon malli oma, kirjoneulekaavio Art Fiendin ihanainen Deathflake.