Pitkissä varjoissa

Vietin tänään useamman tunnin pihalla rapsuttaen maalia Idun perintötuolista. Ergonomisesti jännässä asennossa kyyköttämisen jälkeen tuntui siltä, että pieni kävely voisi olla paikallaan. Koska Itu oli vallaton ja Don hänen vallattomuuteensa melko tympääntynyt, lähdimme porukalla Ainolan puiston leikkipaikalle.

Itu riehui puistossa aikansa. Kun hän alkoi uuvahtaa, pistimme hänet kärriin ja kävelimme ihmettelemässä sorsia sekä puissa roikkuvaa tilkkutaidetta.

Kotimatkalla pitkissä varjoissa tuntui surulliselta.
Niin kuin jokin olisi loppunut.