Poikatyttö

Idun tämänhetkinen garderobi.

Neljä kertaa joku tuntematon on luullut Itua hänen elonsa aikana pojaksi. Tytöksi ei minun kuulteni kertaakaan.

Pojaksi luuli naapurin muori vauvaa näkemättä, kun tämä talvella pötkötti vaunuissaan. Äitiyspakkauksen pöllöhaalarissa on myös luultu pojaksi. Mikkelin ABC:llä naapuripöydän setä tiedusteli pojan ikää, kun jo noin jämäkästi istuu syöttötuolissa. Tuosta toisesta pojasta puhui naapuripöydän nainen vauvalleen pitsapaikassa.

Minua tämä sukupuolisekaannus ei sinänsä haittaa, itse kun ajattelen Itua melko sukupuolettomana olentona. Hän on vauva ja vauvuus hänen olemistaan kaikkein eniten määrittää. Sekaannuksen syy kuitenkin kiinnostaa kovasti.

Loogisin (eikä kuitenkaan yhtään looginen) päätelmä on, että vaatteiden värit saavat aikaan näitä sukupuolipäätelmiä. Pärstävärkistä kun en ainakaan itse uskalla arvailla vauvaikäisten pallopäiden sukupuolta suuntaan enkä toiseen. Vaunut ovat tummansiniset ja pöllöhaalari beige. Mikkelin ABC:llä päällä oli oranssi tiikeripaita ja keltaiset housut, pitsapaikassa sinireunainen vihreäraitainen paita ja samat keltaiset housut. Tällä logiikalla ne sitten ovat niitä "poikavärejä".

Myönnän kyllä, että välttelen Idun pukemista vallitsevan tyttöstereotypian mukaan ja saan anafylaktisen reaktion jos joku alkaa puhua tyttöväreistä ja poikaväreistä ja siitä, että vauvaa ei voi pukea johonkin väriin, koska se nyt ei vaan sille sukupuolelle sovi. Kyllä Idultakin löytyy vaaleanpunaisia ja pinkkejä vaatteita, mutta varsin vähän. Osa niistä on hankittu jo silloin, kun vauvan sukupuolesta ei ollut tietoakaan ja käyttöön ne olisivat yhtälailla tulleet, vaikka tulokas olisi ollut poika tai intersukupuolinen. Mekkoja ei juuri käytetä, koska ne eivät ole niitä kaikkein käytännöllisimpiä vaatteita konttausikäisellä.

Välttelen toki myös Idun pukemista vallitsevan poikastereotypian mukaan. Sinisiä vaatteita on vielä vähemmän kuin vaaleanpunaisia (koska en itse erityisemmin pidä sinisestä), mutta vihreää ja turkoosia jonkin verran. Niitä vaatteita, joiden kohdalla Prisman kassakuitissa lukee poikien collegepuku, jostain käsittämättömästä syystä.

Tämä väriperustainen lajinmääritys on siis ainoa asia, jonka olen itse keksinyt poikapäätelmien syyksi. Ja vaikka varmasti joskus sorrun samaan itsekin (jolloin tietysti lyön henkisellä viivottimella itseäni sormille. Lujaa), minusta se on äärimmäisen huono perustelu päätellä yhtään mitään. Toki värit luovat mielikuvia ja se on väistämätöntä ja ihan okei. En kuitenkaan itse halua olla stereotypioita ylläpitämässä. Ehkä jossain mielen perukoilla piilee pelko kasvatuksen vaikutukset kumoavasta porttiteoriasta, että jos vauvan kuorruttaa pinkillä hörhelöllä, kohta se pyrkii missikisoihin ja uskoo, että tyttönä sen tehtävä on olla vaan nätti ja aivoton eikä se voi ruveta vaikka pelastajaksi. Tai formulakuskiksi.